Is­rae­lin pom­mi­tuk­sis­ta ym­pä­ris­tö­ka­tast­ro­fi Vä­li­me­rel­lä

Israelin pommitukset ovat aiheuttaneet valtavan ympäristökatastrofin Välimerellä, syytti Libanonin ympäristöministeri lauantaina.

Israelin sotalaivojen öljy saatuttaa Libanon rantoja.
Israelin sotalaivojen öljy saatuttaa Libanon rantoja.
Kuva: Suha Mugraby

Israelin pommitukset ovat aiheuttaneet valtavan ympäristökatastrofin Välimerellä, syytti Libanonin ympäristöministeri lauantaina. Myös YK:n ympäristöohjelma UNEP ilmaisi vakavan huolensa ilmaiskun aiheuttamasta öljyvuodosta mereen.

Ympäristöministeri Jacub Sarrafin mukaan Israelin pommittamalta voimalaitokselta on valunut mereen 10 000-15 000 tonnia raskasta polttoöljyä, joka on jo saastuttanut Libanonin rannikon ja uhkaa myös muiden alueen maiden merialueita.

- Kyseessä on epäilemättä Välimeren suurin ympäristökatastrofi, jolla voi olla hirvittäviä seurauksia kaikille itäisen Välimeren maille, Sarraf sanoi.

Israel pommitti voimalaitoksen öljysäiliöitä kaksi viikkoa sitten. Säiliöt sijaitsevat vain parinkymmenen metrin päässä rannasta. Öljyvuoto on jo pysähtynyt, mutta 25 000 tonnin vetoinen öljysäiliö on edelleen tulessa ja saattaa räjähtää.

Myös Israelin
rannat vaarassa

Öljy on jo mustannut liki kolmanneksen Libanonin rannikosta. Ministeri Sarraf arvioi, että puhdistustyö voi maksaa kymmeniä miljoonia euroja ja kestää ensi vuoteen saakka. Työhön ei kuitenkaan voida ryhtyä Israelin merisaarron ja kaluston puutteen vuoksi. Libanon on pyytänyt apua ulkomailta.

- Jos mitään ei tehdä, virtaukset kuljettavat öljyn myös Kyprokseen, Syyriaan, Turkkiin, Kreikkaan ja myös Israeliin. Välimeren eläimistö ja ekosysteemi kärsivät pahoin, Sarraf varoitti.

YK:n ympäristöohjelma UNEP arvioi niinikään katastrofin uhkaavan levitä alueelliseksi, sillä öljy uhkaa jo Syyrian rantoja. Luonnon lisäksi vaarassa on kalastuksesta ja turismista elantonsa saavien ihmisten toimeentulo.

Öljysäiliöiden palo on myös synnyttänyt paksun savupilven, joka on matkalla Beirutin ylle.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä