Isot si­joit­ta­jat muut­ta­vat maail­maa vaa­ti­mal­la vas­tuul­li­suut­ta – Jos olisi jo­kai­sen yhtiön itse ar­vioi­ta­vis­sa, kaikki ovat vih­rei­tä, sanoo Reima Rytsölä Var­mas­ta

Norjalaisvakuuttaja julkaisee mustia listoja, mutta Suomen Pankki ja Varma pyrkivät vaikuttamaan vastuullisuuteen transitiossa. Euroopan Keskuspankki päätti painottaa ilmastovastuutaan rahapolitiikassa.

Norjan suurin eläkevakuuttaja KLP ilmoitti viikon alussa vetäneensä sijoituksensa yrityksistä, jotka toimivat Länsirannalla.

Länsiranta kuuluu Israelin 1967 miehittämiin palestiinalaisalueisiin. Hallitus on päättänyt rakennuttaa alueelle lisää juutalaisten siirtokuntia, vaikka niitä pidetään kansainvälisesti laittomina.

Kunnallisia toimijoita lähellä oleva KLP listaa verkossa 16 yhtiötä, esimerkiksi useita israelilaispankkeja. Lisäksi investori nosti esiin energiaa, kommunikaatiota ja valvontaa tarjoavia tahoja. Mustalle listalle joutuivat näin myös amerikkalainen Motorola sekä ranskalainen juna- ja energiajätti Alstom.

Vakuuttaja oli ollut ensin yhteydessä yrityksiin, joissa sillä on ollut kiinni omistuksia noin 27 miljoonaa euroa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä