Vanhat liikennelelut 1/2
Ahkeruus. Siitä ominaisuudesta Kirsti Sutinen muistaa isänsä Antti Ikosen (1926–2010).
– Kerran, kun olimme siskon kanssa vähän laiskalla päällä, isä opetti, että jos ihminen tekee mitä tahansa työtä ahkerasti edes 15 minuuttia, hän saa paljon aikaan, Sutinen muistelee.
Ja Antti Ikonen todella sai. Omia lapsia oli neljä, ja vaikka elettiin ulkoisesti niukkoja vuosia 1940–1950-lukujen vaihteessa, puutetta ei koettu mistään.
– Emme saaneet lapsena mitään ostettuja leluja. Joulupukki toi kelkat, sukset, sängyt, nukenrattaat ja -kodit sekä veljilleni autot ja muut poikien tavarat.
– Isä teki kaiken itse, jopa hapsuharjan mattojen hapsujen suorimiseen.
Kun syyskuussa pyysimme lukijoilta kuvia ja muistoja vanhoista liikenneaiheisista leluista, Kirsti Sutinen lähetti kuvan Antti-isän rakentamista hevoskärryistä.
Samanlaisia oman isän tai isoisän aikaisia rakkaita ja suvuissa tarkkaan vaalittuja muistoja kertyi sähköpostiin kymmenittäin.
Toinen vanhoja leluaarteita käsittelevä juttu ilmestyy joulun alla.
Isoisä oli kätevä käsistään
Antti Ikonen valmisti kärryt 1970-luvulla Kirsti Sutisen tyttärelle Annalle.