Isän­maan asialla --ja vähän omal­la­kin

Kiina voittaa olympialaisten mitalitilaston. Siitä tulee kotikisoissaan maailman paras urheilumaa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kisoja hallinnut USA ei saa Kiinaa kiinni, ero on aivan liian suuri ja kisapäiviä jäljellä aivan liian vähän.

Kiina voittaa olympialaisten mitalitilaston. Siitä tulee kotikisoissaan maailman paras urheilumaa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kisoja hallinnut USA ei saa Kiinaa kiinni, ero on aivan liian suuri ja kisapäiviä jäljellä aivan liian vähän.

Kolminkertainen eläköön-huuto Kiinan kansantasavallan urheilijoille! Vai pitäisikö kohottaa malja mieluummin kiinalaiselle systeemille, sillä Kiinan urheilusankarit ovat järjestelmällisen huippu-urheiluohjelman lapsia. Kuin tehtaasta tulleita.

Kiinan kasvattaa menestyjänsä urheilukouluissa, joissa lahjakkaista lapsista valmennetaan tulevia olympiavoittajia.

Systeemi on ankara, ei epäilystäkään. Herätys on kello kuusi, jonka jälkeen päivä täyttyy harjoituksista, koulutunneista ja läksyistä. Kotiin pääsee käymään kerran viikossa, jos koti sattuu olemaan lähellä -- muuten on vapaata pari kertaa vuodessa. Kouluista otetuista kuvista saa hakemalla hakea harjoituksissa hymyileviä lapsia.

Julmaa? Ehdottomasti, kun asiaa katsoo vierain länsimaalaisin silmin. Missä on lapsille kuuluva lapsuus?

Mutta maassa maan tavoin. Kuri, järjestys ja kuuliaisuus kuuluvat kiinalaiseen elämänmenoon, eikä urheilu tee siinä poikkeusta.

Urheilukouluissa punnertavat lapset ovat isänmaansa asialla. Kiinalaisille oman maan edustaminen on paljon kovempi juttu kuin osaamme kuvitellakaan. He haluavat olla kunniaksi maalleen. Se ajaa kaiken muun edelle.

Systeemiä on kritisoitu, ja kiinalaiset ovat torjuneet sen väittämällä kaiken perustuu vapaaehtoisuuteen. Väite on kyseenalainen, mutta onhan olemassa myös vapaaehtoista pakkoa -- toiselta nimeltään vaihtoehdottomuutta.

Monelle kiinalaiselle urheilu on edelleen ainoa väylä köyhyydestä pois. Se on tapa kohotta omaa sosiaalista asemaansa. Pienet urheilijat ovat paitsi isänmaan, myös omalla asiallaan.

Kysymys kuuluukin, mikä vaikutus Kiinaan leviävällä taloudellisella hyvinvoinnilla on? Vieläkö isänmaan asia jaksaa kiinnostaa, kun rahaa on ja sillä saa kaikkea kivaa?

Miten käy pöytätenniksen ja telinevoimistelun, kun kiinalaisilla lapsilla on ihan oikeasti vapaus valita?

Ilmoita asiavirheestä