Uutisista kuulin, että joku nuorukainen oli seurannu isänsä jalanjäläkiä ku oli opiskellu. On muuten ollu kova homma, ku koko ajan on pitäny kannoilla kulukia ja jos vielä kaike aikaa, kessää talavia.
Iha yhtä kummallista on ku sanotaa, että mentii yhtä jalakaa. Siis kumman jalalla sitä mentiin johonki. Se vielä ois puuttunu, että juoksujalakaa yhellä jalalla.
On siinä saaattanu peräsä tulevan kellohelema heilahtaa, jos on ollu helemat. Ettei vain ois jonaki päivänä tullu holotna olo kylymällä ilimalla. Jalakapuoli ei ois tuoho hommaa ees pystyny luultavasti. Kaippa ne veti asiasta yhtä köyttä, isä ja seuraaja. Vaikia on ollu köyven kans kulukia pitkin teitä ja vettää sitä samalla.
On varmana pitäny joku kerta vaklata ku ei iha joka paikkaan oo voinu päästä seuraamaan. On se ollu häksleeraamista aika ajjoin.
On pitäny olla erilaista kelluaki mukana, että on aikataulusa pysyny. Jonkulaista taskukellua tai rannekellua on vissiinki ollu käytösä. Josaki paiko on saattanu olla soittokelloki, jos on pyörällä seurannu niitä jäläkiä. Meinaan, että on saattanu olla porukoita eesä nii on pitäny rimpauttaa että pois eestä.
Niitä on monellaisia kelloja olemasa niinku juorukello, kielikello, lehemänkello, kaulakello, vellikello, mutta ne on taas toisellaisee asiaa liittyviä kelloja.
Ettei vai ois saattanu palijastua vahingosa jalakavaimo seurantareissulla. Sitte ois pitäny tappaus tehä tyhyjäksi ja sanua, että vaklasin vahingosa väärää puuta. Vaikkei mittää puuta voi oikiasti seurata.
Mahtokoha se isäsä jalajäläkien seuraaja koskaa saaha pääötökseen, että mikä siitä sitte joskus tuli. Oliko sitteki liian rankka homma seurata.
Kerttu Laukka
Oulunsalo