Karibianmerellä etenevä hurrikaani Irma lähestyy kovaa kyytiä Dominikaanista tasavaltaa ja Haitia.
- Ennustettu reitti on, että hurrikaani kaartuu Kuuban pohjoispuolelta kohti Floridan itärannikkoa ja heikkenee siinä kategoria nelosen hurrikaaniksi, kertoo päivystävä meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta.
Floridaan hurrikaania odotetaan sunnuntaina iltapäivällä tai maanantaina. Florida varautuu hurrikaaniin sulkemalla eteläkärjen sairaalat perjantaiaamuna ja evakuoimalla ihmisiä. Tällä hetkellä jo noin 25 000 ihmistä on evakuoitu.
Aamuyöllä Suomen aikaa kategorian viisi hurrikaani kuritti Puerto Ricon saarta. Yöllä hurrikaani ylitti Neitsytsaaret, jossa hurrikaanivaroitus on nyt poistettu. Irman keskituulet ovat puhaltaneet toistaiseksi noin 70-80 metriä sekunnissa. Suomen talvimyrskyissä tuuli puhaltaa keskimäärin vain noin 21-25 metriä sekunnissa.

Irma on ollut tuhoisa. Guardianin mukaan noin 965 000 ihmistä on ilman sähköä Puerto Ricossa. Sähköttä jääneisiin kuuluu myös sairaaloita. Lisäksi noin 50 000 ihmistä on ilman juoksevaa vettä. Toistaiseksi saaren kuolonuhreista ei ole tietoa. Tällä hetkellä kovimmat hurrikaanin tuulet ovat laantuneet, mutta rankkasateet saarella jatkuvat.
Ranskalle kuuluva Saint Martin on paikallisten viranomaisten mukaan tuhoutunut 95 prosenttisesti. Lisäksi ainakin kuuden ihmisen kerrotaan kuolleen, mutta määrän pelätään nousevan. Saint Martin on Ranskan ja Hollannin jakama saari.
Keskiviikkona Irma riepotteli Barbudan saarta ja vahingoitti yli 90:tä prosenttia saaren rakennuksista. Ainakin 60 prosenttia saaren asukkaista on menettänyt kotinsa. Barbudalla surmansa on saanut Guardianin mukaan yksi kaksivuotias lapsi.
Irman jälkeen Atlantin suunnilta on tulossa lisää hurrikaaneja. Ykköskategorian hurrikaani Jose on toistaiseksi vielä kaukana merellä. Sen oletetaan hipaisevan ainakin Neitsytsaaria, mutta kääntyvän pohjoiseen kohti Bermudaa.
- Se on voimistumassa sen liikkuessa länteen ja voi voimistua kategorian kolme hurrikaaniksi, kertoo Mustala.

Meksikoa puolestaan uhkaa Katia-hurrikaani, joka on toistaiseksi voimakkuudeltaan kategorian ykkösen hurrikaani.
- Se tuo alueelle hirveästi sateita, sanoo Mustala.
Saffir-Simspon asteikon mukaisesti kategorian viisi hurrikaaneissa tuulen nopeus voi olla jopa yli 70 metriä sekunnissa. Ensimmäisen asteen hurrikaanissa tuulen nopeus on 33-42 metriä sekunnissa.