Ruokakirjailija Roderick Dixonilla on intohimo. Hän kerää reseptejä. Niitä on kertynyt vihkosiin tuhansia ja taas tuhansia.
"Minua kiinnostaa nähdä, miten eri ruoat ovat muuttuneet ja kulkeneet maasta ja maanosasta toiseen."
Afrikassa saa maistaa intialaista, italialaista tai juutalaista ruokaa, Karibialla ja Yhdysvalloissa afrikkalaista. Etelä-Amerikassakin törmää ruoan eurooppalaisiin juuriin.
Ruoat kulkevat sujuvasti myös Dixonin keittokirjoissa maanosasta toiseen.
Hänen Afrikkalainen keittokirjansa (Art House) ilmestyi keväällä. Se on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt koko maanosan kattava keittokirja. Se lienee ensimmäinen laatuaan millään kielellä.
Kohta painokoneista pyörähtää Etelä- ja Väli-Amerikan keittiö. Myöhemmin syksyllä ilmestyy vielä Dixonin järjestyksessään kahdeksas kirja, Ruokaa rippeistä - tarkan kokin keittokirja. Se on saanut innoituksensa kotoa.
"Tyttäreni opiskelee Tartossa. Kun hän oli syönyt tarpeeksi monta päivää peräkkäin thai curry -nuudeleita, hän kyseli helppoja curry-reseptejä. Ajattelin, että sama pulma on monella muullakin, joten päätin koota reseptit kirjaksi."
Tarkan kokin opit ovat peräisin Dixonin äidiltä, mutta muiden kirjojen ohjeilla onkin sitten jo monimutkaisempi tausta. On siis syytä aloittaa tarina alusta.
Dixon syntyi 1943 Pohjois-Englannin Järvialueella pienessä kylässä. Leipurina ja kondiittorina aiemmin työskennellyt äiti laittoi perheelle hyvää kotiruokaa. Roderick-poika viihtyi jo silloin keittiössä.
"Kun olin keittiössä, sain tehdä myös töitä", hän naurahtaa.
Elintarvikkeiden säännöstely päättyi Englannissa 1953, joten Dixonin lapsuudessa syötiin sitä, mitä oli saatavilla. Kuukaudet tunnisti sen perusteella, mitä milloinkin tehtiin ruoaksi tai säilöttiin.
Kaikki ruoka syötiin. Jos jotakin jäi, se käytettiin seuraavana päivänä.
Poika kasvoi ja kävi koulunsa. Vaikka ranskanopettaja kehotti hankkimaan ranskalaisen kirjeenvaihtotoverin, jotta kielitaito karttuisi, Roderick kirjoitteli suomalaisen tytön kanssa.
Ei aikaakaan, kun poika päätti käydä myös vierailulla tytön kotona maalaistalossa Mikkelin lähellä.
"Minulle tarjottiin parasta mahdollista savolaista ruokaa. Ihmettelin tarjottavia, mutta maistoin tietysti kohteliaasti. Huomasin, että ruoka olikin hyvää, good stuff (hyvää tavaraa)."
Se päti niin silliin kuin kalakukkoon, sittemmin myös lipeäkalaan ja mämmiin. Kalakukkoa Dixon sai ensimmäiseltä reissultaan evääksikin. Jopa oma perhe Englannissa piti siitä.
"Äiti teki saman mallin mukaan kalakukkoa englantilaisesta kalasta."
Kirjeenvaihtotoverista tuli aikanaan rouva Dixon ja herra Dixonista Suomen kansalainen, mutta sitä ennen kierrettiin maailmaa.
Dixon tutustui Afrikan mantereeseen ensimmäisen kerran nuorukaisena, kun päätti Espanjassa lomailtuaan käydä Marokon puolella.
Seikkailuja riitti silläkin retkellä, sillä lähes rahaton poika sai taiteilla, mistä saisi päivittäisen ruoan. Marrakeshissa hän pääsi vanhoja aseita myyvän kauppiaan apulaiseksi ja sai maistaa paikallisia rusina-pähkinäpalloja, sikäläisittäin majouniksi kutsuttuja.
"Ihmettelin, miksi niistä tuli niin iloinen olo, kunnes sain tietää, että niihin käytetään myös kannabista."
Varsinaiset Afrikan vuodet ajoittuivat opiskelun loppuaikaan, kun Dixon lähti vapaaehtoistyöhön opettajaksi. Asemapaikaksi seuloutui Tansania ja pieni Samen kylä Kilimanjaro-vuoren lähellä.
"Söin samaa ruokaa kuin kyläläiset ja maistoin rohkeasti kaikkea termiiteistä lähtien."
Myöhemmin Dixon on vieraillut Ruandassa ja Burundissa, Ugandassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Keniassa, Sudanissa, Etiopiassa, Eritreassa ja Egyptissä.
"Hämmästyin kovasti, kun huomasin myöhemmin Texasissa asuessani, että siellä syötiin samaa ugali-puuroa kuin Tansaniassa. Nimi vain oli muuttunut gritsiksi."
Texasissa ja Floridassa vietetty aika oli samalla portti Karibian alueen sekä Väli- ja Etelä-Amerikan keittiöihin.
"Kerran Floridassa ostin jalapeno-ja. Kassa kysyi, miten aion ne laittaa ja selitti, mitä Perussa niistä tehdään. Minä kirjoittamaan ohjetta muistiin, ja jono takanani sen kuin venyi."
Dixonin intoa kerätä reseptejä kuvaa hyvin, että hän on etsinyt amerikkalaiseen keittokirjaan omat ohjeet kaikista pienistä saarivaltioista.
Britannialle kuuluvat Falklandinsaaret osoittautuivat hankalimmiksi.
"Kirjoitin moneen kertaan saarten turistitoimistoon, kun en muutakaan keinoa keksinyt. En saanut vastausta ennen kuin uhkasin, että suomalaiset jäävät siihen luuloon, että saaret kuuluvat Argentiinalle. Sain vastauksen ja hyviä reseptejä rouvalta, joka on kirjoittanut saaren ruoista keittokirjan."