The Lunatics esiintyy Tour du Monde -albumin julkaisukeikalla perjantaina 11.6. Oulussa Never Grow Oldissa.
Oulu Oululainen The Lunatics on rautalankabändi, jonka kitaristi Sami Paananen väistää mieluusti koko rautalangasta puhumisen. Toisaalta The Lunatics on myös surf-bändi, jonka musiikkia on turha kutsua surfiksi.
"Ollaan, ollaan? kitarainstrumentaalirockia, joka ei ole oikein mitään. Ei tässä puvuissa rautalankaa soitella, tai havaijipaidoissa surfia. Meillä on kuitenkin oikeita biisejä, kun surfissa käytetään jousikaikuja ja soitetaan tiettyjä yksinkertaisia teemoja", Paananen pyörittelee.
Mutta ei The Lunaticsin moni-ilmeisen instrumentaalirökityksen luonnehdinta järin helppo tehtävä olekaan. Yhtyeen tällä viikolla ilmestyvästä Tour Du Monde -albumista voi varmuudella sanoa, että se laukkaa kovin etäällä perinteisestä hillitystä eurooppalaisesta rautalangasta.
Sofistikoituneen Ventures-tunnelmoinnin sijaan The Lunatics on lähempänä amerikkalaistyylisen instrumentaalirockin ja surfin perinnettä, jossa räime ja hillittömyys ovat keskeisiä elementtejä. Suuntaa antava, joskaan ei täysin täsmällinen, vertailukohde on Laika & the Cosmonauts.
Suunta kohti
ulkomaita
Aiemmin The Lunatics on julkaissut levynsä itse, mutta yhtyeen kolmas albumi Tour Du Monde ilmestyy helsinkiläinen Goofin' Recordsin amerikkalaisvaikutteiseen instrumentaalirockiin erikoistuneen Gas-alamerkin kautta.
Goofin' Records on maamme merkittävin rockabillyyn ja rock'n'rolliin keskittynyt levy-yhtiö. Toiminta ei ole jättimäistä, mutta yhtiön suhteet alan kansainvälisiin tekijöihin, etenkin keikkajärjestäjiin, ovat kunnossa.
"Sen takia Goofin' valittiin, että päästäisiin ulkomaille soittamaan. Oli jotain hollantilaisia ja amerikkalaisia firmoja, jotka ehdottivat kaikenlaisia diilejä, mutta täältä käsin on mahdoton tietää ja valvoa mitä joku Jim Bordelli nauhoilla lopulta tekisi", sanoo Paananen.
Toistaiseksi The Lunaticsin kansainvälisyys on merkinnyt lähinnä levyarvosteluja alan lehdissä. Yhdysvaltalaiskriitikot ovat olleet erittäin innostuneita, mutta Iso-Britanniassa tunnutaan pitävän enemmän esimerkiksi The Aftonsista, joka soittaa The Shadowsin kappaleet yhtä hyvin kuin Shadows itse.
"Siellä tykätään kun soitetaan herrasmiesmäisesti ylänappi kiinni", tietää The Lunatics -basisti Veli-Matti Yli-Hukka.
Säveltämisen vaikeudesta
Tour Du Monde sisältää pääosin The Lunatics -miesten omia sävellyksiä, joiden tekemisessä on Yli-Hukan ja Paanasen mukaan riittänyt päänvaivaa. Instrumentaalirockissa kun kolmea sointua kierrättävien biisien onttoutta ei pysty kätkemään laulun taakse.
"Hyvässä instrubiisissä pitää olla vahva riffi tai melodia, joka vieläpä muuttuu biisin aikana. Musiikillista tarttumapintaa kuulijalle", sanoo Yli-Hukka.
Paananen ja Yli-Hukka naureskelevat Suomi-rockin meikkaaville tulokkaille - koko sakki parturiin, töihin ja armeijaan - ja varoittavat ottamasta musiikkia ja bänditoimintaa liian vakavasti. Esimerkiksi hyvä tapa säikäyttää rautalankatosikkoja on aloittaa keikka soittamalla vaikka Iron Maidenia tai The Queenia.
Mutta eikö teidän pitäisi värvätä komea solisti, laskea hieman tempoa ja suunnata suomalaisen beat-iskelmän pariin?
"Taidanpa kaivaa pistoolin esille. Ai että päästäisiin soittamaan kuusi kertaa 45 minuuttia illassa. Ensin pari Topi & Agents
-tyyppistä rautalankaa ja sitten humppajenkkavalssia. Se muuten on ihan vihoviimeistä hommaa. Ei oikein nappaa", kuittaa Paananen.