Helsinkiläinen Indica yhdistää popissaan aineksia saduista ja kauhuelokuvista. Yhtyeen laulaja ja biisintekijä Jonsu tunnustaa olevansa ikuinen lapsi, joka varoo visusti aikuistumasta. "Koetan säilyttää mielikuvitusmaailmaan samanlaisen suhteen kuin pikkutyttönä."
Indicalla menee hyvin. Viisikon syksyllä julkaistu ensilevy Ikuinen virta on myynyt jo yli 25 000 yksikköä. Yleisöäänestyksissä yhtye on noussut listojen kärkeen CMX:n, Nightwishin ja Egotripin rinnalle.
Säveltäjä-sanoittaja Jonsu säälittelee sitä, ettei popkulttuurissa enää nykyään sallita virheitä tai kömmähdyksiä. "Ennen huippuartistien ja bändien musiikki sai olla huoletonta ja epävireistä, mutta nykyään pienetkin soittomokat siivilöidään pois vetämällä biisit autotunerin läpi", hän tuskastelee.
Indican musiikki on vetreää ja laskelmoimatonta. Viisihenkinen bändi takoo Ikuinen virta -levyllä ajatonta, folk-, fantasia- ja tyttökirja-aineksista kuplivaa poppia, joka ei säiky pieniä virheitä tai lipsahduksia.
"Jos levyltä sliipataan pois kaikki inhimilliset jutut, silloin myös biisin sielu ja bändin sielukkuus katoavat", Jonsu laskee.
Indican virkeästä, suomeksi lauletusta fantasiapopista saattaa löytää yhtymäkohtia niin amerikkalaiseen, Go-Go'sin tai Throwing Musesin runnomaan energiseen indierockiin, kuin Tori Amosiin tai Kate Bushiin, joista jälkimmäiselle Jonsu kertoo jo menettäneensä sydämensä.
Jonsu yhdistää lauluissaan niin uhmakkaasti paisuttelevaa taiteellista goottipoppia kuin raivoisaa rockrunttausta. Surusilmä-kappaleessa soi piirun verran Värttinästä muistuttava kalevalainen poljento, ja pianolla säestetyssä Onnen kartano -balladissa kipinöi kehtolaulu.
Jonsu lukee yhä niin Antoine De Saint-Exuperyn Pikku prinssiä kuin Walt Disneyn Maija Poppasta tai Ihmemaa Ozia, Rudolf Koivun klassisromanttisesti kuvitettuja romanttisia tarinoita sekä H. C. Andersenin kirjaamia kansansatuja.
"Kun lukee satuja ennen nukkumaan menoa, näkee kivoja unia", Jonsu tietää.
Jonsu kertoo imeneensä nuorempana musiikkiinsa aineksia myös kauhuelokuvista. "Hain elämääni jännitystä ja dramatiikkaa, mutta nykyisin käyn katsomassa kilttejä ja iloisia leffoja, joista tulee hyvä mieli."
Uusia alan elokuvia hän pitää turhaan räiskivinä ja liian monilla erikoistehosteilla pilattuina. Suosikeikseen hän tunnustaa vanhat mustavalkoiset Dracula-elokuvat sekä Roman Polanskin synkän klassikon Rosemaryn painajainen.
Jonsun mielestä kauhuelokuvien vahvuus piilee juuri niiden musiikissa. "Musiikki pystyy yhdelläkin säkeellä kuvaamaan pelkoa ja muita tunteita todella hienosti."
Indica syntyi Jonsun opiskellessa Pohjois-Helsingin bändikoulussa. Siellä hän tapasi soittajakaverinsa Jennyn, Heinin, Lauran ja Sirkun ja sai kannustusta opettajiltaan.
Nyt Jonsu on bändikavereineen monien nuorten tyttöjen esikuva ja poikien unelma.
"Pojat lähettelevät meille valokuviaan ja moni tyttö kyselee, olisiko juuri hänestä laulajaksi. Jokaisesta on, jos vaan intohimoa musiikkiin riittää."
Musiikin tekemisen Jonsu kertoo aloittaneensa ollessaan nelivuotias, mutta varsinaista biisien tekemisen tekniikkaa hän ei ole koskaan opetellut. "Raapustin päiväkirjaani tekstejä, joita sitten lauloin kasetille. Pienenä soitin biisejä äidilleni, mutta vasta seiskalla uskalsin alkaa soittaa laulujani kavereille", Jonsu muistelee.
Taideaineiden vähentämistä teknispainotteisten aineiden kustannuksella koulumaailmassa Jonsu ei sulata. "Taiteet antavat ihmiselle mahdollisuuden purkaa itseään ja luoda uutta, lisäävät onnellisuutta ja tekevät ihmisestä tasapainoisia, vaikka kaikki eivät niiden merkitystä ymmärräkään", Jonsu kritisoi.
Arto Kiuru