Poronhoitoalueen ulkopuoliseen Suomeen ilveksen kanta-arvio tuotetaan populaatiomallinnuksen avulla.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Suomen ilveskanta jatkaa kasvuaan. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen kanta‑arvion mukaan koko maan ilveskanta oli syksyllä 2025 arviolta 3 070–3 700 yksilöä.
Kanta on kasvanut edellisestä vuodesta noin 21 prosenttia, sillä ilveksiä arvioitiin syksyllä 2024 olleen todennäköisimmin 2 480–3 010 yksilöä.
Ilveskannan kasvu on ollut tasaista vuodesta 2018 lähtien ja erityisesti viimeisen kolmen vuoden aikana. Kannan vahvistumiseen on vaikuttanut se, ettei kolmeen viime vuoteen ole ollut kannanhoidollista metsästystä.