"Arabialais-islamilaisessa kulttuurissa on monta puolta. Runous on voimankäytön vastakohta niin länsimaissa kuin arabimaailmassakin", sanoo arabikulttuurin asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttila.
Oululaislähtöinen professori Hämeen-Anttila kertoi klassisesta arabialaisesta runoudesta ja sen sisältämästä viinistä ja rakkaudesta maanantai-iltana Oulun kaupunginkirjastossa.
Tilaisuus liittyi Kansainvälinen Oulu -sarjaan.
Hämeen-Anttila on juuri vastaamassa tärkeään kysymykseen, kun kirjaston aulassa kuuluu tiukka pikkupojan tiedustelu: "Äiti, mitä se elämä on?"
Maksun arvoinen runo
Keskiajan rikas arabirunous tuskin tuo vastausta nuorelle kysyjälle, mutta vanhemmalle se voi antaa oivaltamisen aihetta: "Ei missään ole mieltä,/ iloa, onnea, nautintoa,/ ennen kuin saan käteeni maljan."
Jaakko Hämeen-Anttila kiinnostui 15-vuotiaana keskiajasta ja kaukaisista kulttuureista. Lähteet löytyivät lapsuuden oululaiskodin kirjahyllystä.
Lyseon jälkeen Hämeen-Anttila suunnisti Helsingin yliopistoon opiskelemaan arabian kieltä. Nykyisin arabialaisen runouden kääntäminen rentouttaa häntä erityisesti kesäisin. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt sekä tietoteos islamista (Islamin käsikirja) että vuonna 814 kuolleen Abó Nuwásin käännöskokoelma Runoja kaduilta ja kapakoista:
"Viini on mainio ase/ nuorukaisen kädessä,/ kun huolet karauttavat kimppuun./ Vai vikuroiko se hänen allaan?"
Hämeen-Anttila vertaa keskiajan arabirunoutta 1600-luvun englantilaiseen hovirunouteen. Kustantajia ei ollut, mutta yksittäinen runo oli maksun arvoinen. Silloiset runot kertoivat rakkaudesta sen itsensä vuoksi. Kuulijat ja runoilijat nauttivat kuulemastaan yhtälailla vapaana virallisen runouden kahleista.
Arabiankielinen runous on vaikuttanut länsimaiseen kansankieliseen trubaduurirunouteen, mutta sen ohella myös klassiseen kerrontataiteeseen.
Esimerkkinä Hämeen-Anttila mainitsee Cervantesin parodisen ritariromaanin Don Quijote, johon myös monet nykyisistä satiirisista veijariromaaneista pohjautuvat.
Runous rakentaa siltoja
Kääntäjän haasteellinen tehtävä on tulkita toinen, eriaikainen kulttuuri uudelle kielelle.
Muinaisessa arabirunoudessa saattoi olla seitsemänkymmentä säettä ja sama loppusointu läpi runon. Kieleltä toiselle siirtäminen on mahdollista, jos tärkeimpänä pitää kokonaissisältöä kuten Hämeen-Anttila suomennoksissaan.
"Rakkaus on todellisempi kuin päivänpolitiikka. Japanissa omenapuiden kukinta on uutisen aihe. Kaikki me rakastamme, vihaamme ja pelkäämme. Se on universaalin olemassaolon ydin", Hämeen-Anttila sanoo.
Näin päättyy käännös Abó Nuwásin runosta Ase huolia vastaan: "Toverit!/ Minä en luovu viinistä/ enkä kuuntele koskaan/ neuvoja rakkaudessa!"
Elämästä kysyvä pieni poika oli oikeassa paikassa, vaikka meneekin ehkä muutama vuosi ennen kuin hän tutkii aihetta runouden kautta. Runous on kuitenkin se, mikä rakentaa siltoja kulttuurien välille, sanoo Jaakko Hämeen-Anttila.