Kuva: Sanna Myllykangas
Asta pysähtyi metsäaukion reunalle ja Olli tuli tämän viereen.
Asta tutkaili jälkiä lumessa, jotka veivät läheisen pusikon kupeeseen. Astan uteliaisuus heräsi ja tyttökettu seurasi jälkiä vähän matkan päähän Olli kannoillaan.
Maassa näkyi ympyrä, joka oli täysin tepasteltu täyteen käpälien jälkiä.
Asta kumartui nuuhkimaan outoa lumiympyrää, kun yhtäkkiä jostain korkeuksista kuului huuto.
”Asta! Elä syö herkkujani!” Asta ja Olli vilkaisivat kohti puunoksaa, josta ääni oli kuulunut.
Tuittu-lumikko kipitti alas puunrunkoa ärtynyt ilme kasvoillaan.