Veden varaan -albumin päätöskappale on Se vaikenee joka pelkää. Siinä lauletaan muun muassa ”idiootit aina iloitsee”. Iloa riittää, kun ei katso totuutta silmiin. Mutta lopussa voi olla edessä itku pitkästä ilosta.
– Tässä on tullut araksi omille möläytyksilleen. Joskus tuntuu merkitsevän enemmän, miten sanot kuin mitä sanot, Paula Vesala pohdiskelee.
– Mutta täytyy vain pitää kiinni omasta rohkeudestaan. Asioista pitää voida puhua ilman, että ”en halua kuulla tuota, alkaa ahdistaa”.
Vesala hämmästelee ihmisiä, jotka kuvittelevat silmänsä sulkemalla välttyvänsä ikäviltä totuuksilta.
– Totuutta pitää katsoa silmiin, vaikka joskus tuntuukin, että taistelu on jo hävitty. Suurin syy maailman pahoinvointiin on ihmisten ahneus.
– Eikä siihen tarvitaan Mensan jäsenyyttä, valtavaa sivistystä tai vertaansa vailla olevaa supliikkia, että uskaltaa esittää asioita ääneen, Paula Vesala kiteyttää.