Tänään oli viimein se päivä, kun Ideapark avasi Oulu ovensa Ritaharjussa. Odotettu hetki oli kello 10.
Kauppakeskuksen ovien taakse oli kokoontunut tuolloin satoja ihmisiä. Jonoja oli tasaisesti jokaisen viiden oven takana, ja tilanne oli varsin rauhallinen.
Tunnelma alkoi tiivistyä vasta pari minuuttia ennen kymmentä, kun jonot tiivistyivät rykelmiksi ovien eteen. Jokaisella ovella jonotti noin 100-200 ihmistä.
Ensimmäiset jonottajat olivat saapuneet paikalle noin puoli kahdeksan aikaan aamulla. Ihmisiä valui paikalle hiljakseen, ja puoli yhdeksältä paikalla oli vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Osa pysytteli autoissaan pakkasta piilossa. Ovien eteen alkoi muodostua jonoja hieman ennen yhdeksää.
"Tunnelma on hyvin leppoisa", toimittaja Pekka Rahko raportoi paikan päältä.
Tunnelmaa ei kiristänyt sekään, että yhdeksältä alkaneeseen kahvinjakoon tuli häiriöitä heti aluksi.
Kello kymmenen jälkeen Pohjantielle alkoi kuitenkin muodostua jonoja, ja poliisi kehottaa ihmisiä valitsemaan vaihtoehtoisia reittejä.
Tarjoukset houkuttelivat paikalle
Ideaparkin avajaisiin oli houkuteltu ihmisiä erilaisten tarjousten lisäksi esimerkiksi yllätysämpäreillä, ilmaisilla tyynyillä sekä lahjakorteilla. Kuten arvata saattaa, houkuttimia on vain rajoitetusti.
Avajaissa puhunut Toivo Sukari toivoi, että ihmiset palaavat Ideaparkiin "aina uudelleen ja uudelleen".
Kauppakeskukseen tulee noin 50 liikettä, joiden joukossa on kauppojen lisäksi ravintoloita ja kahviloita.
Kauppakeskuksessa arvioidaan työskentelevä noin 500 työntekijää. Ideaparkiin odotetaan vuosittain yli kolmea miljoonaa kävijää.
Ideaparkin avajaiset sujuivat varsin rauhallisesti verrattuna Hämeenlinnan kauppakeskus Goodmanin torstaina pidettyihin avajaisiin. Siellä ei kyyneleiltäkään vältytty, kun ihmiset villiintyivät euron älypuhelimien vuoksi. Rytäkästä taltioidulla videolla näkyy, kuinka nurin lensivät muun muassa tuoli ja asiakas.
Uskotko, että Oulussa osataan käyttäytyä sivistyneemmin? Vai onko joku katollaan heti, kun ovet aukeavat?
Lähetä kuvia avajaisista numeroon 13222 tai verkkolomakkeen kautta.