Kauppakeskus Ideaparkin avajaiset Oulun Ritaharjussa ruuhkauttivat pahoin Pohjantien perjantaina aamupäivällä.
Liikenneruuhkan vuoksi moottoritien nopeutta on laskettu Ritaharjun rampin kohdalla 50 kilometriin tunnissa. Myös muita huomautuksia mahdollisesti jonoutuneesta liikenteestä on laitettu tien varteen. Poikkeusjärjestelyjä jatketaan perjantai-iltaan saakka.
Ruuhkaisinta Ritaharjussa oli perjantaina kello 10-12. Silloin rampit olivat aivan tukossa. Toisella pohjoiseen menevien kaistalla oli kello 10.40:n aikaan noin kilometrin mittainen jono.
Pohjantien lisäksi liikenneruuhka on levittäytynyt laajemmallekin Ritaharjun alueelle. Poliisin mukaan ihmiset ovat pysäköineet myös teiden varsille, ja lähialueen ihmisillä on ollut vaikeuksia päästä koteihinsa.
Liikenneruuhkan vuoksi paikalla on ollut liikenteenohjaajia.