Vähäväkisten tulonsiirrot kaipaavat kohennusta. Sen sijaan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat Suomessa eurooppalaisittain vähintään kohtuullisia.
Tuttu väite on, että Suomen korkealla veroasteella saadaan aikaan keskinkertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Tueksi esitetään tilastoja: terveys- ja sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta on alentunut, kun muissa Euroopan maissa se on pysynyt ennallaan tai noussut.
Tilastot eivät anna oikeaa kuvaa. 1990-luvulla bruttokansantuote kasvoi voimakkaasti. Tällaista talouskasvua ei muissa EU-maissa ollut. Siksi terveys- ja sosiaalimenojen bkt-osuuskin on pysynyt ennallaan. Lamavuosina meilläkin osuus oli suurempi, mutta palvelujen taso tuskin oli parempi.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto ei hyväksy puheita kireästä verotuksesta, jonka avulla saadaan vain keskinkertaisia palveluja. Tuoreen Polemiikki-lehden haastattelussa Lehto sanoo, että oikein vertailtuna sosiaali- ja terveysmenot ovat sekä euroina että suhteellisesti vähintään kohtuulliset.
Korkea veroaste selittyy aivan muilla syillä kuin sosiaali- ja terveystoimen tehottomuudella. Veroastetta nostaa Lehdon mukaan se, että sosiaalietuudet ovat Suomessa pääosin veronalaista tuloa päinvastoin kuin monessa muussa maassa. Muualla on myös työehtosopimuksiin perustuvia etuuksia, joita ei lueta veroasteeseen puhumattakaan vapaaehtoisjärjestöjen tarjoamista palveluista. Niitä on monissa maissa runsaasti, kun hyvinvointivaltion turvaverkkoa ei ole.
Suomalainen sosiaaliturva on keskiluokkaistunut. Suuri keskiluokka maksaa veroja eniten, mutta saa myös eniten. Korkeita palkkaveroja on helpompi sietää, kun ainakin osa palautuu palveluina ja tulonsiirtoina maksajalle. Joidenkin mielestä tässä on menty liian pitkälle. Kärsijöinä ovat vähäväkiset, joiden tulonsiirtoja on supistettu.
Lamavuosien jälkeen suhtautuminen vähäväkisiin, köyhiin, on ollut tiukkaa. Sosiaalipoliitikkojen ja päättäjien pitäisi muistaa se, että köyhät ovat hyvinvointivaltion omatunto. Se ei edellytä sosiaalipalvelujen kattavuuden purkamista, vaan köyhille tarkoitettujen tulonsiirtojen kohentamista.
Stakesin tuore selvitys paljastaa, että joka kymmenes lapsi elää köyhyysrajan alapuolella. Viime vuosikymmenellä lapsiperheiden köyhyysaste yli kaksinkertaistui. Vaikka muutosta voidaan osin selittää bruttokansantuotteen nousulla ja kotitalouksien tulojen kasvulla, vain lapsiperheissä köyhyysaste kasvoi koko ajan. Muissa talouksissa suhteellinen köyhyys pysyi ennallaan.
Lapsiperheissä köyhyyttä ei selitä pitkäaikaistyöttömyys. Taustalla ovat kehno koulutus, pätkä- ja osa-aikatyö sekä muita ryhmiä suurempi riippuvuus tulonsiirroista. Perhetuet, kuten lapsilisät, vanhempain päivärahat ja kotihoidontuki ovat viime vuosina reaalisesti pienentyneet. Pelkän vähimmäisäityispäivärahan ja kotihoidontuen varassa eläviä perheitä on huomattavan paljon.
Asumismenojen nousu, tulonsiirtojen väheneminen ja palvelujen oheneminen ovat heikentäneet entisestään lapsiperheiden asemaa. Laman jälkeen korostettiin palveluja samalla, kun köyhien etuuksia supistettiin. Nyt on syytä muistaa myös se tosiasia, etteivät köyhät lapsiperheet tule toimeen pelkillä palveluilla. He tarvitsevat rahaa eli tulonsiirtoja. Ostovoimaan suhteutettuna Suomen köyhyysraja on EU:n keskiarvoa alhaisempi. Jos suomalainen köyhä siirtyisi toiseen EU-maahan, hän kuuluisi EU-maiden köyhimpiin.