Kirjoittaja ja kuvittaja kuuluvat Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.
Nyt saisi ihan luvan kanssa olla pihi. Ensi viikolla vietetään nimittäin nuukuusviikkoa. Sen järjestää kansalaisjärjestöjen yhteinen Kierrätysliike ja tänä vuonna kampanjan teemana on Oppia etelästä. Järjestävä taho toivoo, että viikon aikana itse kukin kiinnittäisi huomiota kuluttamiseen. On todettu, että jos kaikki kuluttaisivat niin paljon kuin suomalaiset, tarvittaisiin neljä maapalloa.
Ympäristön säästäminen on hieno ajatus ja tavoite, sillä on selvää, että mistään emme saa hankittua varapalloa kun yksi käy ahtaaksi.
Mutta kuinka esimerkiksi suomalainen nuori voi vaikuttaa? Onko se käytännössä mahdollista? Pitäisikö nuorten käskeä vanhempia lopettamaan lämmitys, koska sähkön tuotanto on kallista, kotimaisen ruoan ostaminen samalla perusteella ja liikkuminen, koska välimatkat ovat usein aivan liian pitkiä pyöräillä tai kävellä. Käsittääkseni suuri osa keskivertotalouden kuluista syntyy edellä mainituista menoista.
Millä perusteella suomalaiset kuluttavat paljon tai liikaa. Siksikö, kun meillä on kalliimpaa kuin etelässä. Vai elääkö jossain käsitys, että kaikki suomalaiset juoksevat pää kolmantena jalkana kauppaan, kun televisiossa mainostetaan uuttaa hilavitkutinta.
Uskon, että keskiverto suomalainen kuluttaa järkevästi ja kohtuudella, sillä meillä päin ei helposti rikastu. Ei koko kansaa tarvitse leimata yksittäisen tavarahamstraajan tekosien kautta.
Tiedämme, kuinka energiaa säästetään, sillä tiedotusvälineet ovat vuosia muistuttaneet asiasta: sammuta valot, älä valuta vettä hampaiden pesun aikana, sijoita jääkaappi oikein ja niin edelleen. Eikö konstit ole jo käytössä? Mistä siis voisi säästää?
Kampanjan järjestäjä korostaa kierrätyksen merkitystä ja tavaroiden korjaamista. Kierrätyspisteitäkin Suomesta löytyy ja kirpputoreja. Niitä myös käytetään.
Itse olen huomannut yhden ongelman: tavaran ylipakkaaminen. Mitä tahansa ostaakin, pakkaukseen on laitettu vähintään kaksi metriä muovia, mutta sehän ei ole kuluttajan vika. Eikä sekään, että nykyään tuotetaan kulutustavaroita mahdollisimman vähällä rahalla. Kun tuote menee rikki, sitä ei kannata korjata, koska uuden tai jopa paremman saa samalla hinnalla.
Mielestäni laadultaan heikompien tuotteiden boikotoinnista ei ole hyötyä, kun hyödykkeet eivät ratkaisevasti eroa toisistaan. Jos halutaan vähentää teollisuusmaiden ympäristön kuormittamista, eikö kannattaisi koputtaa tuottajan ovea, sillä kuluttajan on vaikea muuttaa tottumuksiaan: me tyydymme tarjontaan, vai tyydymmekö?
Eira Myllyniemi