Hannu Manninen hymyilee niin muikeasti kuin nyt vain Hannu Manninen voi hymyillä, ja katsoo kypäränsä alta vähän nolona.
"No en ole kertonut", hän tunnustaa ja kiemurtelee vähän.
Mutta kerrotaan nyt Suomen olympiajoukkueen lääkärille Harri Hakkaraiselle se, mitä tämä ei vielä tiedä: Hannu Manninen ei noudattanut ohjeita, joilla elimistö piti sopeuttaa aikaeroon ennen matkaa Whistleriin. Sen sijaan mies täräytti kisakylään kylmiltään, ja kaiken lisäksi vasta keskiviikkoiltana, kolme ja puoli vuorokautta ennen sunnuntain avauskilpailua.
Sanotaan, että aikaeroa nujertaa tunnin vuorokaudessa. Whistlerissä ja Vancouverissa eletään kymmenen tuntia aikaisemmassa kuin Suomessa.
"Viimeisenä iltana menin kyllä nukkumaan pari tuntia normaalia myöhemmin", Manninen yrittää.
"Nukuin pitkällä lennolla muutaman tunnin, se auttoi pääsemään rytmiin. Olen nukkunut öisin tosi hyvin ja ollut päivisin pirteä ja liikkeessä."
Kaikki menee vähän ohi
Tohtori Hakkaraisen ohjeet noudattavat hyväksi todettua kaavaa. 4-7 päivää ennen matkaa kaikkia toimia - heräämistä, aamiaista, harjoituksia, päiväunia, nukkumaanmenoa - siirretään eteenpäin tunnilla per päivä.
"Näin autonomisen eli elintoimintoja säätelevän hermoston rytmi alkaa muuttua", Hakkarainen selittää.
Aikaerorasituksesta kärsivä ihminen kärsii juuri siitä, ettei autonominen hermosto tiedä, missä mennään. Tasapainoaisti, refleksit, havainnointikyky ja muisti temppuilevat.
"Jos harjoitus tai kilpailu sattuu pahimmillaan Suomen syvimmän unen aikaan, on sellainen olo, että kaikki menee vähän ohi", hän havainnollistaa.
"Esimerkiksi maastohiihtäjälle tällä ei ole niin suurta merkitystä, mutta ampumahiihto ja mäkihyppy ovat erittäin herkkiä lajeja. Mäessä ponnistus saattaa mennä ohi."
Ohjeiden noudattamisen ja aikaisen kisapaikalle tulon ansiosta kenenkään suomalaisurheilijan rytmi ei ole sekaisin. Mutta ei se nyt niin nuukaa ole, Hakkarainen sanoo. Mannisen myöhäinen tulo kisapaikalle ei ole riski.
"Ensikertalaiselle ohjeet ovat tärkeämmät kuin Hannulle, joka on niin kokenut, että tietää kyllä, miten oma elimistö reagoi."
Niin tietää. Vanhan sotaratsun ensimmäinen harjoitushyppy normaalimäestä Callaghan Valleyn sinnikkäässä kaatosateessa kantaa 98 metriä. Lentäjä ei kärsi jetlagista.
"Lennon aikana huomaa kyllä, jos kehonhallinta ei pelaa", Manninen sanoo.
"Ponnistuksen osalta hermotus on ehkä aavistuksen kateissa, liike ei tule vielä aivan oikein. Olennaisesti se ei kuitenkaan haittaa."
Paineet tiessään
Manninen kävi ensimmäisenä päivänään Whistlerissä hiihtelemässä Olympic Parkin kisaladulla ikään kuin ulkoilu- ja tutustumismielessä. Ennen yhdistetyn avauskilpailua on aikaa yhdelle valmistavalle, vähän kovemmalle hiihtoharjoitukselle.
Se on selvää, että ladusta tulee mössöä. Se ei suosi Mannista, tavallista mäkirimpulaa paljon isompaa miestä.
"Unelmahan olisi pari astetta pakkasta ja aurinkoa", hän virnistää ja tähyää silmät sirrissä villasukansävyiselle taivaalle. Pilvet roikkuvat niskassa, lämpöasteet hipovat viittä ja lumi sulaa kohisten.
Mutta viis kelistä. Hannu Manninen on silmin nähden rento, hyväntuulinen ja luottavainen. Paineita ei ole. Ei, vaikka Suomessa odotetaan Mannisen hoitavan homman kotiin. Ei, vaikka Manninen tietää sen. Arvokisakirous kumoutui jo MM-Sapporossa 2007 ja uudella uralla kaikki, mitä Whistlerillä on annettavana on vain ekstraa.
"Nyt en ole voittanut putkeen seitsemää maailmancupin kisaa niin kuin ennen Torinon olympialaisia. Sekin helpottaa", hän naurahtaa.
"Olen kuullut valtavasti kannustavia ja innostavia lausahduksia ja terveisiä, ja sehän on vain hyvä asia. Samoja ajatuksia minullakin on."
Lue lisää kisasivustolta!