Hy­ryn­sal­mi uusi lais­kuus­mes­ta­ruu­ten­sa

Hyrynsalmelaisia eivät Euroopan parlamentin vaalit juuri kiinnosta. Kunnan asukkaista vain 25,5 prosenttia vaivautui äänestämään tänä vuonna. Missään muussa Suomen kunnassa ei oltu näin laiskoja. Myös vuoden 2004 eurovaaleissa Hyrynsalmen äänestysprosentti oli maan pohjalukemissa 26,4 prosentissa.

-

Hyrynsalmelaisia eivät Euroopan parlamentin vaalit juuri kiinnosta. Kunnan asukkaista vain 25,5 prosenttia vaivautui äänestämään tänä vuonna. Missään muussa Suomen kunnassa ei oltu näin laiskoja. Myös vuoden 2004 eurovaaleissa Hyrynsalmen äänestysprosentti oli maan pohjalukemissa 26,4 prosentissa.

Pohjois-Suomessa ahkerimmin tänä vuonna äänestettiin Enontekiöllä, missä 45 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla. Edellisvaaleissa ylitorniolaiset olivat pohjoisessa aktiivisimpia. Heistä 44,2 prosenttia kävi äänestämässä omaa ehdokastaan. Tänä vuonna koko maan kunnista pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa Kauniaisissa äänestettiin vilkkaimmin. Siellä äänestysprosentti nousi 68,4:ään.

Soini tippui kärjestä pohjoisessa

Oulun vaalipiirissä äänesti 35,3 prosenttia ja Lapissa 36 prosenttia. Se on hieman vähemmän kuin maassa keskimäärin. Koko Suomen äänestysprosentti oli 40,3. Oulussa äänestysprosentti laski edellisistä parlamenttivaaleista hieman alle prosenttiyksikön. Lapissa äänestysprosentti laski 2,4 prosenttiyksikköä.

Oulun vaalipiirissä valtakunnan ääniharava Timo Soini (ps.) jäi neljännelle sijalle Kyösti Karjulan (kesk.), Liisa Jaakonsaaren (sd.) ja Hannu Takkulan (kesk.) taakse. Lapissa Soini päästi edelleen Takkulan ja rovaniemeläisen Heikki Auton (kok.). Keskusta säilyi Lapissa selvästi suurimpana puolueena 34,5 prosentin kannatuksella, vaikka edellisistä eurovaaleista kannatus laskikin lähes 16 prosenttiyksikköä.

Oulun vaalipiirissä keskusta oli vielä ylivoimaisempi puolue 39,5 prosentin kannatuksella, vaikka kannatus laski vuodesta 2004 7,4 prosenttia. SDP ja kokoomus saivat lähes saman verran kannatusta 14,5 ja 14,6 prosenttia.

Oululaisten aktiivisuus tipahti

Oulun vaalipiirin kaupunkimaisissa kunnissa keskustan kannatus oli 28,4 prosenttia, kun maaseutumaisissa kunnissa keskustaa kannatti yli 55 prosenttia. Kokoomus oli kaupunkimaisissa kunnissa kakkonen, mutta maaseutumaisissa se oli vasemmistoliiton kanssa alle 8 prosentin kannatusluvuissa.

Lapin vaalipiirissä kaupunkimaisten ja maaseutumaisten kuntien ero ei ole niin raju kuin Oulun vaalipiirissä. Lapin maaseudulla keskusta sai 42,6 prosentin kannatuksen ja kaupunkimaisissa kunnissa 28,4 prosentin.

Oulun kaupungissakin keskustan kannatus on vielä vankkaa. Keskusta vei 24,5 prosenttia oululaisten äänistä. Kokoomus oli toiseksi suosituin puolue 21,7 prosentin ääniosuudella ja SDP kolmas 17 prosentilla. Vihreitä äänesti 13,7 prosenttia oululaisista ja perussuomalaisia 10,2.

Oululaisista 38,5 prosenttia kävi äänestämässä. Edellisissä parlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli 38,9.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä