Oppikouluvuosina baritoni Jorma Hynnisellä oli haave ryhtyä kuvataiteilijaksi. Haave kuitenkin laantui harrastuksen tasolle, kun musiikki vei mennessään.
Viime vuosina yksi maamme tunnetuimmista oopperalaulajista on kuitenkin päässyt jälleen terästämään taitojaan kuvataiteilijana.
– Vakituisen työn aikarajoitteet eivät ole enää sitoneet. Koti on täynnä teoksia, Hynninen myöntää.
Hän valmistui Heinolan seminaarista kansakoulunopettajaksi ja ehti olla virassakin neljä vuotta. Lappeenrannan laulukilpailun voiton jälkeen opettajan työ oli kuitenkin jätettävä.
– Asiat ovat aina johtaneet toiseen. Minulla ei ole ollut kovin paljon sanomista muuta kuin se, että olen ollut innostunut tähän työhön, ja se on vain vienyt mukanaan erilaisiin töihin. Jälkeenpäin ajateltuna en ole juuri voinut vaikuttaa asiaan.
Hynninen kuuli jo pienenä poikana kotonaan äitinsä jatkuvaa laulamista, ja arvelee musikaalisuuden tarttuneen sieltä. Sama ”tauti” tarttui myöhemmin myös Hynnisen omiin lapsiin, joista jokainen on musiikkialalla.
– Lapset kuulivat koko ajan jo vauvasta lähtien musiikkia ja luulivat, että tämä on normaalia elämää. Luulen, että se on ollut ratkaiseva asia.
Laurasta tuli harpisti ja taidemaalari, Ursulasta kanttori ja nyt jo edesmennyt poika Marko oli isänsä tavoin oopperalaulaja.
– Pisara täytyy olla jonkinlaista lahjakkuuttakin. Minun urani on ollut lyhyesti sanottuna odottamattomien käänteiden ura. Jo se, että ajauduin laulu-uralle. Sitten ulkomaan esiintymiset isojen sattumien kautta, johtajan tehtävät muun muassa Kansallisoopperassa ja viimeisenä lauluprofessuuri Sibelius-Akatemiassa. Voipi olla, että mitään en tekisi toisin.
Oopperakulttuuri yhteinäistynyt
Ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Hynninen on seurannut eläköitymisensä jälkeenkin tarkasti, mitä oopperamaailmassa tapahtuu. Hän pitää hienona asiana sitä, että ooppera on levittäytynyt ympäri Suomea. Enää ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, että töitä riittäisi kaikille sitä haluaville.
– Kansallisoopperassa on enää vain muutama vakituinen työntekijä, kaikki ovat freelancereita. Jos on hirveän lahjakas, pärjää. Kuukausipalkkaista työtä on hyvin vähän ja vain harvoille.
Myös kansainvälistyminen näkyy vahvasti oopperassa. Ulkomailta tulee esiintyjiä paljon enemmän kuin entisaikoina. Sen voi nähdä myös hyvänä asiana.
– Oopperakulttuuri on yhtenäistynyt. Emme ole enää mikään oma saareke täällä jossain pohjolassa, vaan aika lähellä maailman elämää.
Loppusuora menossa
Vaikka virallisesti Hynninen viettää eläkepäiviään, ei hän ole jäänyt toimettomaksi. Nytkin hän on lähdössä kollegansa, myös eläkkeellä olevan Jaakko Ryhäsen kanssa konserttikiertueelle.
Kaksikolla on paljon yhteistä.
Molemmat ovat Heinolan seminaarista valmistuneita kansakoulunopettajia. Myös oopperanäyttämöillä Hynninen ja Ryhänen ovat usein olleet samaan aikaan.
– Olemme tottuneet toisiimme ja myös toistemme huumoriin.
– Konsertti on koottu meidän molempien uran suosikkiasioista. Olemme tehneet Jaskan kanssa paljon oopperarooleja yhdessä.
Illan aikana kuullaan muun muassa kansanlauluja, Merikantoa, Toivo Kuulaa sekä molempien suosikki ooppera-aarioita: Verdiä, Mozartia, Tshaikovskia, Wagneria.
– Pyrimme tekemään arvokkaan, mutta määrätyllä tavalla vaihtelevan ja elävän konsertin.
Onko oopperatähdellä suunnitelmissa jo seuraavat esiintymiset Mestarit-kiertueen jälkeen?
– Joitakin on. Mutta sanotaan nyt suoraan: loppusuora on varmasti menossa. Enää en tee mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia. Esiintyminen on kuitenkin tällä hetkellä vielä ihan kivaa.
Mestarit Madetojan salissa keskiviikkona 26. helmikuuta.