Meklarin vasaran tärähtäessä pöytään huutaja on saanut himoamansa tuotteen hyvin halvalla, älyttömän kalliilla tai siltä väliltä. "Tämä on kyllä niin ailahtelevaa hommaa. Riittää, että jostain mystisestä syystä kaksi henkilöä haluaa välttämättä saman viinierän. Näin hinnat nousevat mielettömyyksiin," kuiskuttelee vieressä istuva herra kesäkuun viimeisenä päivänä Pariisin suurten tavaratalojen läheisyydessä, Tajanilla pidettävässä viinihuutokaupassa.
Tarjolla oli 815 viinierää eli yhteensä noin 6 500 pulloa. Kuten tämän tyyppisessä huutokaupassa yleensä myynnissä on niin jokaisen ulottuvilla olevia juomia kuin huippujen huippuja, joitten desilitrahinta pyörii kuukauden nettoliksan paikkeilla. Tällä kertaa yli puolet eristä tulee Luxemburgin suuriruhtinaan henkilökohtaisesta viinikellarista, jossa ei tavallisia pöytäpunkkuja säilytellä.
Viikkoa ennen myyntiä huutokauppaviinien hinnoitteluun erikoistunut ekspertti Alex de Clouet kertoi toimistossaan: "Näissä huutokaupoissa paikan päällä on yleensä vain vähän väkeä, mutta kaikki ovat tosiostajia. Sitten varsinkin kalleimmat tuotteet myydään puhelimitse valtuutetun välittäjän toimesta." De Clouet muistuttaa, että huudettuun hintaan on vielä lisättävä 20,9 prosenttia kuluihin ja alv:n.
Monen seikan
summa
Bordeaux´ssa viininviljelijäsukuun 70 vuotta sitten syntynyt de Clouet on toiminut koko ikänsä Bacchuksen juoman parissa. "Parin alalla toimivan ystäväni kanssa olemme kirjoittaneet kirjan, jossa selvitetään muun muassa ranskalaisten viinien eräänlaiset listahinnat. Ne ovat kuitenkin vain viitteellisiä, hintoihin vaikuttavat niin monet asiat."
Jos otetaan viini pelkkänä tuotteena sen hinta nousee tai laskee tietysti iän myötä. Lisäksi hinnoitteluun vaikuttavat myös muodit, kenen omistuksessa pullo on ollut, missä kunnossa se on ulkoisesti ja onko sen sisällöstä haihtunut paljonkin. De Clouet harkitsee hetken ja lisää: "Harvinaisuus on tietysti yksi merkittävä tekijä. Lähes kaikki huutokaupasta ostettavat viinit on tarkoitettu juotavaksi. Keräilijöitä on hyvin vähän."
Kesäkuun puolivälissä tapahtunut edesmenneen presidentti Francois Mitterrandin viinien huutokauppa oli oiva esimerkki kuinka kaikki voi heittää kuperkeikkaa. Meklari takoi 11 loistavan saksalaispullollisen erän aivan alihintaan, 150 eurolla, kun taas erikoisesti Mitterrandille pullotettu armanjakki, jonka todellinen arvo oli noin 60 euroa, sai uuden omistajan 1 300 eurolla.
De Clouet toimii hinnoittelueksperttinä noin 60 huutokaupalle vuosittain. "Saatuani tuotelistan annan kirjallisesti ensimmäiset hinta-arvioni, jonka jälkeen käyn paikan päällä katsastamassa viinit. Arvopullot tarkastan yksitellen. Kysehän on lähes poikkeuksetta tuhansia pulloja sisältävistä kellareista," asiantuntija selvittää.
De Clouetin mukaan osa viinien omistajista myy pullonsa rahanpuutteesta ja osa, koska kokonainen kellari on tullut perintönä, eivätkä juomat kiinnosta tarpeeksi. Usein niin yksityiset ravintolat kuin yhteisöt pistävät osan vanhimmista viineistään myyntiin ja ostavat sitten nuorempia.
"Tällä hetkellä Burgundin viinit ovat muodissa ja niitten hinnat nousussa. Bordeaux pitää jotenkuten pintansa mutta pientä laskua on nähtävissä. Loiren jokilaakso ja Elsass eivät mene oikeastaan millään kaupaksi vaikka niistä löytyy loistavia tuotteita. côtes du rhônet ovat aina varmaa tavaraa."
Joukossa jokamiehen
afäärejä
Tajanin huutokaupassa verrytellään kovin sekalaisilla erillä. 11 pulloa Châteauneuf-du-Papea, joista suurin osa vuodelta 1978, jokunen kylläkin vähän haihtunut, lähti 60 eurolla. Asevelihintaan, 30 eurolla, meni 12 pullon setti, joista suurin osa oli Beaujolaisin cru-viinejä, sopivasti mutta ei liikaa vanhentuneita laatujuomia. Parasta on vain olla kättä nostamatta ja edes päätä raapimatta, ettei yli-innokas meklari olisi kopauttanut nuijaansa väärässä paikassa.
Houkutukset jatkuvat: Kymmenellä eurolla kolme pulloa vuoden 1991 Côte-Rôtieta. Aamupäivän loppua kohden noustaan juomien arvoasteikossa ja hinnoissa: Kaksi pulloa vuoden 1988 Burgundin La Tâchea 800 euroa, joka on puolet halvempaa kuin kaupassa. Viinien Rolls Roycesta, Romanée Contista taistellaan puhelinostajien kesken. Vuosimallille 1988 taotaan hinnaksi 2 100 euroa ja pari vuotta nuoremmat putelit menevät 3 600 ja 3 700 eurolla.
"Eipä suuria heittoja antamiini hinta-arvioihin nähden tullut," tuumailee de Clouet ruokatauolle lähtiessään ja lisää: "Jos tavallisia viinejä haluaa hankkia niin ei täällä tarvitse suurikaan ekspertti olla. Jos katson, että hyvillä mutta ei siis huippuviineillä on vaikka ikää liikaa niin en ota niitä myyntiin lainkaan. Joku pullohan voi aina olla juomakelvoton."
Bernard Lebental huusi lukuisia eriä: "Aamupäivän aikana ostin noin 6 000 eurolla, mutta moni, jota olin ajatellut, meni ohi suun. Hankin vain 1er grand cru -viinejä ja ennakkoon päätän, mitä aion maksaa, enkä koskaan ylitä budjettiani," hän vakuuttaa."Kaikki menee omaan käyttöön, minulla on aika upea viinikellari. Jos hyvin menee, niin illalla olen ostanut noin 35 000 euron edestä viiniä," kertoo entinen vakuutustarkastaja ja lähtee tarpomaan viereiseen ravintolaan.
Petrusta ja Cheval Blancia suoraan Luxemburgista
Iltapäivä kului Luxemburgin suuriruhtinaan viinien myynnissä. Liuta 12 pullon laatikollista Saint Emilionin arvostettujen châteauden tuotteita, 1970-luvulta, lähtivät 100 euron molemmin puolin. Tusina samaa ikäluokkaa olevia Bordeaux´n seudun aristokraatteja, muun muassa Château de Sales, myydään myös 100 euron tietämiin. Sitten päästään raskaan sarjan tuotteisiin, 12 pullon laatikollinen vuoden 1975 Château Cheval Blancia irtoaa reilulla eurotonnilla.
Suuriruhtinas pääsee myös eroon uskomattomasta määrästä Château Petrusta, kappalehinnaksi vuodesta riippuen tulee 500-600 euroa.
Ennen huutokauppaa de Clouet selvitti: "Suuriruhtinas myy loisteliaita huipputuotteita, mutta joukossa ei kuitenkaan ole ainutlaatuisia harvinaisuuksia. Ei yhtään 1900-luvun alun Romanée Contia, joista maksetaan 4 000-5 000 euroa pullo, Mouton Rotchildeja, joita saa pikkuisen edullisemmin, eikä yhtään vuoden 1947 Cheval Blancia, joita myin vähän aikaa sitten 12 pullon erän 55 000 eurolla."