Kun toiset kuusitoistavuotiaat lähtevät viettämään perjantai-iltaa kaupungille, Anniina Peltonen ja Eveliina Laine pakkaavat reppunsa ja hyppäävät polkupyörän selkään. Heidän määränpäänsä ei ole ostari, vaan hevostalli.
"Jos lukiota ei olisi, voisi tallilla käydä vaikka joka päivä", Anniina sanoo.
Tytöt hurahtivat hevosiin pari vuotta sitten. Ratsastusta harrastaneet kaverit houkuttelivat heidät mukaansa tallille, ja yllättäen tytöt huomasivat viihtyvänsä hevosten parissa. Pian he innostuivat myös ratsastamisesta.
"Aluksi kyllä pelotti niin, että polvet tutisi. Tuntui, että tipun satulasta saman tien, ja yritin puristaa kiinni kaikilla mahdollisilla keinoilla. Vähitellen sitä sitten huomasi, että tämä hevonenhan tottelee minua. Tuntui hienolta oppia hallitsemaan 600-kiloista eläintä", Eveliina kertoo.
Hoitopalkkana ratsastustunnit
Anniina ja Eveliina käyvät ratsastustunneilla kerran viikossa Kangasalla sijaitsevassa Herttualan ratsastuskoulussa. Aikaisemmin talleilla kului huomattavasti enemmän aikaa, sillä molemmilla tytöillä oli oma hoitohevonen.
"Saatoin harjata hoitohevostani Höröä parikin tuntia kerrallaan, joskus taas letitin sen harjaa tai ihan vaan puunasin sitä. Välillä minusta oli mukavaa vain istuskella pilttuussa Hörön seurana", Anniina muistelee.
"Minä vuokrasin hevosta, ja silloin tällöin Anniinakin hoiti sitä. Hoidimme hevosta välillä kisamatkoillakin, ja palkkioksi saimme sitten ilmaistunteja", Eveliina kertoo.
Tyttöjen mukaan hoitohevoskäytäntö vaihtelee tallikohtaisesti. Hoitajat käyvät tallilla useita kertoja viikossa, ja heidän toimiinsa kuuluu esimerkiksi hevosen harjaus, kavioitten putsaus ja varusteiden huolto. Joskus hoitajat myös taluttavat hevosia alkeistunneilla.
"Palkkioksi hoitajat pääsevät välillä ratsastamaan, ja hoitokerhoissa he saavat opetusta. Raskaimmat työt hoitaa aina palkattu tallityöntekijä ihan turvallisuussyistä", Anniina sanoo.
Murrosikä vie monilta ratsastushalut
Lukioikäiset tytöt kuuluvat tallilla selvästi vähemmistöryhmään. Anniinan ja Eveliinan mukaan suurin osa ratsastajista on joko ala-asteikäisiä tyttöjä tai kolmi-nelikymppisiä aikuisratsastajia.
"Moni lapsena ratsastuksen aloittanut lopettaa harrastuksen murrosiässä, kun muut asiat alkavat kiinnostaa. Meidänkin kavereista melkein kaikki ovat lopettaneet. Ja ne, jotka jatkavat, käyvät meidän ikäisinä jo yksityistalleilla ja kilpailevat omilla hevosillaan", Anniina pohtii.
Vaikka hevoset ovat molempien tyttöjen sydäntä lähellä, tuleva ammatti tuskin löytyy talliympäristöstä.
"Aikaisemmin halusin hevostenhoitajaksi tai ratsastuksenopettajaksi, mutta heidän työtään seuratessa haaveet karisivat aika äkkiä. Palkka on kehno, työpäivät venyvät eikä työtä arvosteta. Mutta haluaisin kyllä eläimiin liittyvän ammatin", Anniina sanoo.
Tulevaisuudessa tytöt aikovat jatkaa ratsastamista. Haaveena ei ole kilpailu-ura, vaan osaomistushevonen, jolla voisi ratsastaa niin usein kuin haluaa.
"Tämä on hyvä urheilulaji eläinrakkaalle ihmiselle. Ratsastaminen on vaativaa puuhaa, mutta hevosten kanssa huolet ja väsymys unohtuvat. Ja sitten kun huomaa onnistuvansa, siitä seuraa taas halu jatkaa eteenpäin", Eveliina pohtii.
"Ainoa asia mikä minua harmittaa on se, että en aloittanut ratsastamista jo aikaisemmin. Tämä on kuitenkin se minun juttuni", Anniina toteaa.