HS: Jan Va­paa­vuo­ri erosi lob­baus­yri­tyk­ses­tä

Helsinki
Jan Vapaavuori ei perustellut päätöstään erota lobbausfirmasta.
Jan Vapaavuori ei perustellut päätöstään erota lobbausfirmasta.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvän kohun keskiössä ollut entinen kokoomuspoliitikko Jan Vapaavuori on irtisanoutunut lobbausyritys Geradin Partnersista. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Yhtiön osakkaan Mikko Alkion mukaan Vapaavuori teki ratkaisun omasta tahdostaan. Vapaavuori näki, ettei hän syntyneen kohun takia pysty toimimaan tehtävässä, Alkio sanoo lehdelle.

Yrityksessä neuvonantajana toiminut Vapaavuori vahvisti Helsingin Sanomille tekstiviestillä päättäneensä työsuhteensa itse, mutta ei perustellut päätöstään.

Makeisista tuttu

Geradin Partners on aiemmin noussut otsikoihin Fazerin makeisverolobbauksen yhteydessä. Yhtiö kertoi itse edustaneensa Fazeria ja muuta elintarvikealaa Suomessa suunniteltuun makeisveroon liittyneessä asiassa. Yhtiön mukaan toimeksianto koski makeisverolainsäädäntöä, jota arvioitiin EU:n valtiontukisääntöjen näkökulmasta.

Ennen Garden-kohua yhtiö tunnettiin lähinnä EU:n kilpailuoikeuteen ja suurten teknologiayhtiöiden sääntelyyn erikoistuneena asianajotoimistona. Siinä on mukana myös muita politiikasta tuttuja nimiä: EK:n entinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies, entinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti sekä Suomen aiempi EU-suurlähettiläs Markku Keinänen.

SDP:n Tuppuraisen mukaan ryhmä aikoo esittää epäluottamusta

Eduskunta kokoontuu tänään puoliltapäivin kuulemaan hallituksen tiedonantoa Garden Helsinki -hankkeen tukipäätöksestä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan ryhmä aikoo esittää epäluottamusta, mutta sen muoto täsmentyy salissa.

Oppositio vaati eduskuntaa koolle saadakseen pääministeri Petteri Orpolta (kok.) vastauksia areenahankkeen tuesta. Eilen valtioneuvosto kokoontui jupakan vuoksi ylimääräiseen yleisistuntoon, minkä jälkeen Orpo kertoi, ettei Garden Helsinki -hankkeella ole enää hallituksen poliittista tukea.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 12.08. Lisätty tiedot SDP:n toimista 12.20.

Ilmoita asiavirheestä