Hotelli Iso-Syötteellä syttyi torstain ja perjantain välisenä yönä kello yhden aikaan raju tulipalo. Iso-Syötteen alueelta evakuoitiin noin sata ihmistä. Aluksi 40 ihmistä ohjattiin palon tieltä hotellista lähellä sijaitseviin mökkeihin.
Hieman myöhemmin pelastuslaitos joutui katkaisemaan sähköt alueelta sammutustöiden vuoksi. Hotelli Iso-Syöteen muuntamo on yhteydessä alueen muihin rakennuksiin, minkä vuoksi sekä hotellin asiakkaita että mökeissä olleita ihmisiä evakuoitiin lähellä sijaitsevalle Pikku-Syötteelle. Evakuoiduille järjestettiin majoitusta ja ruokailua.

Hotellissa oli palon sattuessa asiakkaita eri Euroopan maista.
Päivystävän palomestari Hannu Timosen mukaan evakuointi tehtiin pakkasten takia. Iso-Syötteellä oli yöllä pakkasta yli kymmenen astetta. Lisäksi korkealla sijaitsevan hotellin tuntumassa oli voimakas tuuli.
– Mitään hätää tai loukkaantumisia ei ole. Ihmiset jouduttiin evakuoimaan, koska kun asunnot ovat ilman sähköä, tulee kylmä, Timonen sanoo.
Palo saatiin rajattua perjantaiaamuna kello yhdeksän aikaan.
– Vahingot ovat joka tapauksessa mittavat, puhutaan sadoista tuhansista euroista, Timonen sanoo.
Hotellin kokonaispinta-ala on noin 3000 neliötä. Tuli tuhosi täysin noin puolet rakennuksesta
Hotellin ravintola ja vastaanotto sekä huoltotiloja tuhoutui palossa. Palo ei levinnyt majoitustiloihin, mutta ne kärsivät kuitenkin savu- ja vesivahinkoja. Huoneissa oli asukkaiden matkatavaroita. Pelastuslaitos toimittaa asukkaiden omaisuuden heille myöhemmin.
Ensimmäinen hälytys palosta tuli vähän ennen kello yhtä yöllä. Apulaispalopäällikkö Kari Kuosmanen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kertoo, että ensimmäinen yksikkö oli paikalla noin 45 minuuttia hälytyksestä. Ensimmäisen yksikön saavuttua paikalle tuli kymmenen minuutin sisällä lisää yksiköitä. Olosuhteet paikan päällä olivat haastavat pakkasen ja tuulen vuoksi.
Ennen pelastuslaitosta hotellin asiakkaiden avuksi riensivät Iso-Syötteellä työskennelleet lumettajat. He huomasivat yöllä tulipalon syttyneen, murtautuivat sisään hotelliin ja aloittivat asukkaiden ja henkilökunnan evakuoinnin. Sammutustöitä seuranneen oululaisen miehen mukaan tilanne oli rajusta tulipalosta huolimatta rauhallinen.
Myös vieraiden mukaan evakuointi sujui ongelmitta. He pääsivät pian lämmittelemään mökkeihin ja muutaman tunnin päästä Pikku-Syötteelle.
Palon syttymissyy epäselvä
Hannu Timosen mukaan sammutustöissä oli 15 yksikköä Oulu-Koillismaan ja Lapin pelastuslaitoksilta. Yhteensä noin 50 ihmistä sammutti yön aikana tulipaloa.
Aamulla kymmenen aikaan tulipalo oli saatu käytännössä sammutettua.
Timosen mukaan jälkisammutustyöt ja jälkiraivaus kestivät iltapäivään saakka. Rakennuksessa oli useita palopesäkkeitä.

Palon syttymissyy ja -paikka ovat yhä epäselviä. Poliisi ja pelastuslaitos ovat aloittaneet palon tutkinnan.
Rikoskomisario Risto Määttä Oulun poliisista kertoi kello 13 jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, ettei paloon epäillä liittyvän rikosta tässä vaiheessa tutkintaa.
Palonsyyn tutkinnan arvellaan kestävän useita viikkoja.
Onnettomuustutkintakeskus sanoo, että se ei tutki hotellipaloa, sillä nykytietojen perusteella se ylitä OTKESin tutkintakynnystä:
Rakennus on tällä hetkellä Timosen mukaan suljettu kokonaan. Hotelli Iso-Syötteen verkkosivuilla kerrotaan myös, että hotelli on toistaiseksi suljettu.
Hotellin johtaja Juha Kuukasjärvi kertoi tiedotustilaisuudessa, että joulun ajan matkat ja todennäköisesti myös uuden vuoden ajan matkat on peruttu.
– Katsotaan tammikuun puolella, miten asiat saadaan järjestettyä, Kuukasjärvi toteaa.
Hotelli oli varattu täyteen joulusesongin ajaksi
Palon syttymishetkellä hotelli ei ollut vielä aivan täynnä. Kuukasjärven mukaan joulusesongin ajaksi hotelli on varattu täyteen.
– Huomisesta (perjantaista) alkaen olisi ollut täynnä, Kuukasjärvi sanoi aamuyöllä STT:lle.
Iso-Syötteellä sijaitsee hiihto- ja laskettelukeskus. Hotelli Iso-Syöte järjestää myös luontosafareita ja muita elämyksiä.
Pikku-Syöte toimii nyt noin sadan henkilön evakuointitilana tulipalon vuoksi. Pikku-Syöte kertoi Facebook-päivityksessä, että tästä huolimatta ravintola ja hotellin kaikki palvelut ovat asiakkaiden käytössä tavalliseen tapaan, vaikka joitain poikkeusjärjestelyjä on odotettavissa.
Rukalta tarjotaan Syötteelle tulkkausapua. Syötteen asiakkaiden joukossa oli ulkomaalaisia jouluturisteja. Syötteeltä on pyydetty tulkkausapua ranskan-, espanjan- ja englanninkielisille. Ruka-Kuusamo Matkailu ry:n toimitusjohtaja Mats Lindforsin mukaan Rukalta tarjotaan myös muuta apua.
Tulipalo riehui yöllä Iso-Syötteellä:
Katso kuvia tulipalon tuhoista.