Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Kirjallisuudentutkija Myry Voipio oli napakymppivalinta chick lit -paneelikeskusteluun. Innostunut nuori nainen, kasvoilla hehkuva hymy, pahoittelee esittelyssään pukeutuneensa liian lyhyeen mekkoon ja nostaa yleisölle nähtäväksi söpöt korkokenkänsä, jotka jalassa voi istua muttei kävellä. Imelän ensishokin jälkeen sanavalmis Voipio osoittautui paljon ajatuksia herättäväksi keskustelijaksi, joka todisti, että hömppäviihteen takaa löytyy rautaisia ammattilaisia. Kellekään ei jäänyt epäselväksi, eikö Voipio olisi tutkimusalansa asiantuntija.
Paneelin vetäjänä oli kirjallisuuskriitikko Marja-Riitta Vainikkala, ja toisena panelistina kirjailija Pauliina Vanhatalo, joka julkaisee chick lit -kirjoja Veera Vaahteran nimellä. Pidin siitä, että keskustelussa tuotiin selkeästi esille kirjailijan ja tutkijan kaksi erilaista näkökulmaa viihdekirjallisuuteen. Vanhatalo ja Voipio olivat molemmat hyviä keskustelijoita ja esiintyjiä.
Keskustelun runkona toimi suomenkielisestä Wikipediasta löytyvä chick litin määritelmä. Vainikkala kyseli Vanhatalolta ja Voipiolta heidän mielipiteitään määritelmän eri väitteisiin. Yksi väittämä on, että suomalainen chick lit -kirjallisuus ei ole uskottavaa, koska täysverisen chick litin täytyy sijoittua johonkin suureen metropoliin, kuten Lontooseen tai Pariisiin. Ja aitoa tunnelmaa ei voi saavuttaa kuin vain jos kirjoittaa omasta tutusta kulttuuriympäristöstään.
Panelistit kumosivat väitteen. Mm. Veera Vaahteran kirjat sijoittuvat Suomeen, ja Vanhatalo luki saunaihonhöyryisen esimerkkikatkelman teoksestaan. Voipion päätelmä oli, että tekstin sävy ja tyyli määrittelevät kirjallisuuden genren, ei niinkään tapahtumapaikka.
Yksi keskustelun teema oli, onko chick lit todellisuuspakoa. Panelistit totesivat, että chick litissä on tietty kaava, mitä lukijakin odottaa. Päähenkilö on nuori nainen ja kirjassa seurataan hänen kasvukertomustaan, jonka palkintona on rakkaus. Tutun kaavan kautta tarina tarjoaa lukijalleen turvapaikan ja iloa. Vanhatalo ja Voipio kuitenkin kiistivät, että kyse olisi todellisuuspaosta. Tarinat kertovat arjen tapahtumista, joiden lopussa on lohtu, toivo. Vanhatalo kiteytti, että chick lit on keino viihtyä arjessa lukemisen ajan.
Tulin tähän tilaisuuteen silkasta kokeilunhalusta ja uteliaisuudesta. Tunnustan, että en ole ollut kirjallisuustapahtumissa aiemmin. Lähdin piristyneellä mielellä kotiin, ja rohkaisen muitakin ensikertalaisia kokeilemaan vastaavaa. On hienoa, että meille tavalliselle lukevalle yleisölle annetaan mahdollisuus tutustua kirjailijoihin ja heidän ajatuksiinsa.