Noora Vaarala kirjoitti esseessään (Kaleva 19.1.) holokaustin muiston opeista, jotka unohtuvat pommien putoillessa Gazaan. Samalla hän syyllistyi nähdäkseni antisemitismiin, vaikkakin luultavasti tarkoittamattaan.
Israelin toimien kritisointi ei ole automaattisesti juutalaisvihaa, mutta vain palestiinalaisalueiden konfliktia verrataan näin yleisesti ja avoimesti holokaustiin.
Antisemitismiä tarkkailevan Anti Defamation Leaguen (ADL) mukaan holokaustivertaukset Israel-Palestiina-keskustelussa eivät ole hedelmällisiä. Suorat vertaukset ovatkin ADL:n mukaan loukkaavia ja potentiaalisesti voivat traumatisoida juutalaisia uudelleen. Erityisen loukkaavia ne ovat holokaustin selviytyjille ja heidän jälkeläisilleen. Kysynkin nyt Vaaralalta: kenen olisi pitänyt oppia ja mitä? Onko holokaustista todella jotakin opittavaa?
Vastaukseni Vaaralalle onkin, ettei holokausti ollut oppitunti juutalaisille eikä muille. Esseen implikaatio on syvän antisemitistinen ja juutalaisia kollektiivisesti Palestiinan tapahtumista vastuuttava.
Antisemitistisenä näen myös väitteen, jonka mukaan sivustakatsojien olisi pitänyt holokaustin jälkeen oppia puuttumaan vääryyksiin. Tarvittiinko siihen tosiaan miljoonien viattomien ihmisten kuolema? Maailman juutalaisväestö ei ole toipunut holokaustista määrällisesti tai henkisesti. Oliko niin moni ihmishenki "oppimisen" hinta?
Holokausti ei saa toimia yleismaailmallisena vertailukohteena ennakkoluuloihin perustuvalle väkivallalle. Soisin vääryyksiä käsiteltävän itsenään, eikä menneillä tragedioilla keppihevostellen. Yhden kärsimyksen vertaaminen toiseen yksinkertaistaa ja vähättelee väistämättä jotakuta.
Jani Mäkelä
Helsinki