Joulukuussa Siikajoella kaadetusta hirvestä löytynyt hirviekinokokki on saanut monet luonnossa liikkujat pohtimaan metsissä liikkumisen vaarallisuutta.
Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia, ja myös ihminen voi saada tartunnan. Ekinokokkoosi on näiden heisimatojen toukkamuotojen aiheuttama ihmiselle vaarallinen tauti, jossa sisäelimiin muodostuvat toukkarakkulat syrjäyttävät toimivaa kudosta ja saattavat haitata esimerkiksi keuhkojen toimintaa.

Hirviekinokokin väli-isäntiä ovat hirvieläimet – hirvi, poro ja metsäpeura – ja pääisäntä susi, mutta myös koira kelpaa pääisännäksi.