Sydneyssä olympiahopeaa ampunut Juha Hirvi jännitti miesten ilmakiväärin finaalikatsomossa enemmän kuin on koskaan jännittänyt omissa kilpailuissaan. Henri Häkkisen kisasuorituksen avuksi hän ei pystynyt tekemään mitään, ja liikuttunut konkari osasi arvostaa itseään 20 vuotta nuoremman Häkkisen yltämistä pronssille tiukassa kilpailussa.
-- Mitali ei ollut minulle minkäänlainen yllätys, hän luonnehti pronssia.
-- Me olemme olleet kuukausitolkulla leireillä yhdessä, ja kivääriampujat ovat kuin yhdestä perheestä. Jos jollakulla on huono päivä, hänen annetaan olla, Hirvi sanoi ja naurahti perään, että Häkkinen ei kuulu kiukuttelijoihin.
Finaalipaikan tuoneessa peruskilpailussa Häkkisellä oli onneakin, sillä rupeaman 58 kympistä seitsemän oli sellaisia vain niukasti. Jos ne olisivat kääntyneet yseiksi, Häkkinen ei olisi ampunut loppuhuipennuksessa eikä olisi nyt mitalimies.
Finaalin viimeistä laukausta (9,7) Hirvi ei pitänyt niin huonona, kuin miltä se kisan draaman kannalta näytti.
-- Henkka ampui omaa tasoaan, Hirvi kuvasi.
Häkkisen mitali oli suomalaiselle ampumaurheilulle 20:s olympiatasolla, ja Satu Mäkelä-Nummela kasvatti saldon pari tuntia myöhemmin vielä 21:een. Ilmakivääristä suomalaiset eivät olleet koskaan aiemmin napanneet kultamitalia.
Ensimmäinen laatuaan oli myös Mäkelä-Nummelan tuoma naisten haulikkomitali, ja ylipäätään ensimmäinen suomalaisen naisen ampuma olympiakulta.
Orimattilalaisella oli Pekingissä taustajoukoissaan Maarit Lepomäki, skeetissä Sydneyssä ja Ateenassa kilpaillut konkari.
-- Sanoin jo etukäteen naisille (Satu Mäkelä-Nummela ja skeet-ampuja Marjut Heinonen), että yritän olla pilaamatta mitään. Ehkä olen jotain pystynyt tekemään oikein, kun kultamitali tuli, Lepomäki tuumi.
Hän oli voittajan ensimmäinen onnittelija. Ihmeellisiä sanoja hetkessä ei tarvittu: tulos puhui puolestaan.
-- Olen tuntenut Sadun vuosikausia. Hän on tehnyt työnsä hyvin, ja on mahtavaa, että hän onnistui tällaisessa paikassa. Menestyminen on niin pienestä kiinni, Lepomäki muistutti.