Juha Hirvi sanoo tehneensä ampujan uraansa kolmekymmentä vuotta talkoilla. Pekingin kisojen jälkeen moinen saa riittää, sillä Lontoon olympialaisiin asti 48-vuotias Hirvi ei aio jatkaa huipputasolla.
-On alkanut tuntua siltä, että jostain voisi saada palkkaakin, Hirvi tuumaa.
Kokenut Hirvi osaa toki arvostaa sitä, että on pystynyt valmentautumaan valtion urheilija-apurahan turvin. Nykyään apurahan summa on 15000 euroa vuodessa, mutta sukan varteen potista ei säästy. Kaikki raha menee siihen, että saa laskunsa maksettua.
Ampuminen ei ole kaikkein halvimpia lajeja harrastaa, vaikka erilaisilla valmennusapurahoilla saakin kulujaan katettua. Aseet, patruunat ja kilpailumatkat eri mantereille haukkaavat ison summan.
-Ampujan vuosibudjetti on kymmeniä tuhansia euroja, Hirvi laskee.
Jos huipulle haluaa, valmentautumisen pitäisi olla päätoimista tai ainakin lähellä sitä. Suomalaisten on turha odottaa, että pitkien työpäivien jälkeen pystyisi harjoittelemaan huippuosaamiseen vaadittavalla tasolla. Varsinkin kun muista maista tulee vastaan käytännössä ammattiurheilijoita.
Harkittuja riskejä Pekingissä
Hirvi kilpailee Pekingissä kahdessa lajissa: ensi perjantaina pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailussa ja sunnuntaina pienoiskiväärin kuninkuuslajissa 3x40 laukauksen asentokilpailussa. Kotkalainen suunnittelee ottavansa kisoissa hallittuja riskejä, sillä jäännössijat eivät tyydytä Sydneyssä täysottelun (3x40 ls) olympiahopeaa ampunutta Hirveä.
-Jos radan liput heiluvat, pyrin olemaan rohkea ja yritän löytää useampia tuulia, joihin ampua. Jos alkaa odottaa yhtä ja samaa keliä, voi olla pitkä aika, että sellaista tulee, Hirvi kuvaa.
Pekingin harjoituspäivinä tuulet ovat olleet pääosin maltillisia. Sunnuntaina säätä väritti ajoittain rankaksikin yltynyt sade, mutta huhtikuisiin esikisoihin verrattuna tällä kertaa Pekingissä ei ole sentään tarvinnut palella.
-Olisin todella tyytyväinen finaalipaikkaan näissä kisoissa. En tosin varmaan ole kovin pettynyt mihinkään, urallaan jo kotitarpeiksi menestynyt Hirvi sanoo.
Olympialaiset yli kolmen vuoden projekti
Hirvi hankki Pekingin olympialaisiin maapaikan jo kesällä 2005, yli kolme vuotta sitten. Ajanjakso todistaa, kuinka ampumaurheilun olympiaurakka alkaa nykyään harjoituskausineen olla jo nelivuotinen. Maapaikkojen hankkiminen on työlästä hommaa ja vaatii maailmancupien kiertämistä maanosasta toiseen. Kisoja on nykyään ripoteltu Euroopan lisäksi milloin Oseaniaan, Amerikkaan tai Aasiaan.
-Olympiapaikka pitäisi pystyä ottamaan, kun tilaisuus tulee. Kaikki vaikeutuu, kun paikan metsästys venyy pitemmälle ja pitemmälle. Pitäisi pystyä ampumaan rennosti ja nauttimaan ampumisesta, mutta jos pärjäämisen miettiminen tulee päällimmäiseksi, niin tuloksen teko ei onnistu, Hirvi kertaa.
-Uran aikana minullakin on ollut sellaisia vaiheita, että koko touhu menee vaikeaksi. Samaa on mietitty monien muiden ampujien kanssa.
Vaikka olympialaisura päättyy, Hirvi ei aio jättää kivääreitään ruostumaan.
-Sen verran pitää ampua makuukilpailuissa, että saa 30-vuotistaiteilijajuhlan pidettyä, Hirvi miettii.
Hän laskee uransa alkaneen vuonna 1980, jolloin hän kisasi ensimmäistä kertaa SM-kisoissa juniorisarjoissa. Oman aseen hän oli hankkinut armeijan jälkeen.
STT-KAIJA YLINIEMI