Meillä pohjolassa tarjoaa luonto näin talvella sinertävän hämärän, valkeiden lumikinosten ja välkehtivän kuuran koristelemien puiden keskellä ihailtavaksemme taidetta ilman erillistä katselumaksua.
Herkkä kauneus ei näy kaupunkien valomeren keskellä eikä päivällä virka-aikana. Näitä elämyksiä voi kokea vain maaseudulla, alueilla, joissa katuvalot eivät loimota öiseen aikaan, eikä liikenne rullaa pitkin hiljaista kylätietä.
Täyden kuun aikoihin valaisee kuutamo yöllä lumisen maiseman herkästi, kuin varoisi pudottamasta ainuttakaan pihakoivun kuurahippusta. Aamuyöllä piirtyvät puiden ja pensaiden oksistojen kuviot hangelle kuun ihaillessa taivaalta meidän maapallomme kauneimpia paikkoja.
Tässä taidenäyttelyssä voi kokea hiljaista kauneutta melkein kaikilla aisteilla. Tuleepa mieleeni kappale Tapio Rautavaaran esittämästä laulusta: ”riekon jalka kun jättävi merkin, sitä jäljennä ei käsi herkin, se on sellainen seutu ja sellainen maa, jota ei voi unhoittaa”.
Näitä hiljaisia ihmeellisen kauniita ilmiöitä voi kohdata vain sydäntalvella tyynenä kuutamoisena yönä pohjolassa puhtaan lumen ja sinisen hämärän keskellä. Olemme katselleet tuota näytelmää joskus yöllä oman kotimme ikkunoista, ja voi voi kun sen jälkeen on hyvä jatkaa unia hymyssä suin aamuun saakka.
Oiva Välikangas
Ii