Kun tavallinen laskettelija pakkaa reppuunsa eväitä ja lumivyörypelastusvälineitä, ottaa Tero Repo mukaansa myös kamerarungon sekä erilaisia linssejä ja akkuja. Hiihtovalokuvia lehtiin ja yrityksille myyvä Tero on elättänyt itsensä valokuvaajana nelisen vuotta.
Hiihtovalokuvaajan elämä ei ole kuitenkaan pelkkää hiihtelyä ja leppoisaa kuvien räpsimistä. Kuvaaja on käytännössä jatkuvasti töissä.
"Katselen aina lasketellessani paikkoja, joista saisi hyviä kuvia. Lasken lähes aina kuvausvälineet repussa, sillä hyviä tilanteita voi tulla eteen milloin vain. Toisinaan taas sovimme päivän, jolloin lähdemme johonkin tiettyyn paikkaan kuvaamaan", Tero kertoo.
Tero kuvaa pääasiassa telemarkeilla tai tavallisilla alppisuksilla laskettelevia malleja. Mannekiineina hän käyttää useimmiten omia laskukavereitaan. Kuvattaviin on kuulunut myös huippulaskijoita, kuten amerikkalainen hyppykone Steele Spence ja ruotsalainen vapaalaskija Sverre Liljeqvist.
"Ei tuo niin
vaikeaa ole"
Ensimmäisen kameransa Repo sai ylioppilaslahjaksi. Seuraavaksi talveksi hän lähti hiihtopummiksi Sveitsiin ja otti kuvausvälineet mukaansa.
"Samassa asunnossa asui silloin valokuvaaja Junnu Laine, jonka tekemisiä seurasin. Ajattelin, ettei tuo niin vaikeata välttämättä olisi. Ensimmäisen kauden jälkeen sain myytyä pari kuvaa Skimbaajaan."
Toisen kauden jälkeen Repo sai kuviaan jo ulkomaalaisiin julkaisuihin ja päätti panostaa kuvaamiseen, varsinkin kun laskettelu näytti menevän jatko-opiskelujen edelle. Nykyisin Repo myy ottamiaan kuvia säännöllisesti kahdeksaan hiihtolehteen, muun muassa Australiaan ja Amerikkaan.
"Lähettelin eri lehdille maileja ja kuvapaketteja. Alkuun se oli vaikeaa, koska minulla ei ollut ketään nimekkäitä malleja. Kun on saanut jalan ovenväliin, on jatko ollut helpompaa."
Päätulot
mainoskuvista
Vaikka valokuvaajat saavat parhaiten "nimeä" hiihtolehtien sivuilla, suurin osa tuloista tulee vähemmän vauhdikkaista töistä. Perustoimeentulo koostuu mainos- ja katalogikuvauksista sekä muista yritysten antamista projekteista.
"Jos pääsee kuvaamaan jotakuta maailmantähteä esimerkiksi hänen vaatesponsorinsa toimeksiantona, voi yksi hyvä viikko tuottaa samat tulot kuin kokonainen huono kausi", Tero vertaa.
Vain tekemällä
oppii kuvaamaan
Kuvaajan työpäivä ei pääty after skihin, vaan hyvän kuvauspäivän jälkeen kuvien käsittely jatkuu tietokoneella. Usein vasta koneen näytöltä näkee, onnistuivatko kuvat.
"Jos on ollut hyvä päivä, vähintään puolet vapaalaskukuvista pitäisi olla lehtikelpoista tavaraa. Jos taas päivä on kulunut hyppyreillä tai parkissa, ei suhde ole aivan yhtä korkea, koska parkissa on mahdollista ottaa huomattavasti enemmän kuvia."
Tero ei ole käynyt valokuvausalan kouluja, vaan on hankkinut kaikki oppinsa rinteestä. Hänen mielestään koulutus ei ole välttämätöntä, vaikkei siitä haittaakaan ole. Tunnettu tosiasiahan on, että kuvaamaan oppii vain kuvaamalla.
"Hiihtokuvauksessa kaikki, niin valot kuin asetelmat, ovat aivan erilaisia kuin tavallisessa kuvauksessa, joten koulunpenkiltä haettuja teknisiä oppeja on vaikea soveltaa täällä vuorilla."