"Täähä on miun unelmapaikka", huokaisee Jouni Hynynen tyytyväisenä ja seuraa silmillään miten oluttölkki poikineen vierii liukuhihnalla. "Niin, ajattele. Ollapa töissä paikassa, jossa voi panna koko päivän ja maistella sen lisäksi kaljaa", lisää Jone Nikula.
Herrat ovat lentäneet kuvausryhmineen Helsingistä Kemiin ja jatkaneet sieltä minibussilla Tornioon, Hartwallin tehtaalle. Siellä heille esitellään vaihe vaiheelta, miten Lapin kullan tähtimerkki syntyy ja samalla filmataan Sub-kanavan Äijät-ohjelman jaksoa.
"Sarjan tekeminen on ollut nastaa. Olemme saaneet työntää nokkamme asioihin, joihin meillä ei olisi muuten mitään asiaa", toteaa mediapersoona Nikula.
"Tämä kuvauspäivä on erittäin poikkeuksellinen. Yleensä teemme mitä ihmeellisimpiä systeemejä, nyt saamme olla rennosti vain kuunteluoppilaina ja nauttia talon antimista", hän jatkaa.
"Ei paha."
Kun miehet saapuvat tehtaalle, heidät vastaanottaa virallisesti Tornion tehtaan asiantuntijaopas eli panimomestari Mika Mäkelä.
"No, näytä sä meille, miten sitä kaljaa tehdään, niin me näytämme miten sitä juodaan," pyytää Nikula.
"Selvä. Tosin me ammattilaiset puhumme aina oluesta", korjaa Mäkelä.
"Okei, muistuta tästä joka kerta meitä, kun me sanomme kalja", kehottaa Hynynen ja virnuilee.
Äijiä kierrätetään suurten käymisastioiden luota liukuhihnalle, ohi pakkausvaiheiden ja Hartwall Akatemian kautta lopulta tehtaan hienoimpiin uumeniin, jossa sijaitsee tietysti muun muassa ympyränmuotoinen baaritiski.
Näkymä viereiselle Tornionjoelle on upea, tehdas on seissyt samaisen virtaavan veden äärellä vuodesta 1873, mutta vasta 1960-luvulla alkoi Lapin kullan tarina, ja nimioikeuksien takia panimo joutui ostamaan kokonaisen kaivosyhtiön kullanhuuhdontaoikeuksineen.
Yhä tänä päivänä Lapin kullan vesi otetaan Tornionjoesta.
"Meillä on kyllä olemassa optio, että jos jokivesi saastuu, niin voimme käyttää vesijohtovettä. Mutta ei se olisi enää sama", tuumii Mäkelä.
Panimomestarin ohjeiden avulla, äijät pääsevät vihdoin itse asiaan.
"Aah, kyllä se on tämä ensimmäinen siemaus se paras", sanoo Hynynen ja nostaa tuoppiaan haikean kunnioittavasti.
Mestari Mäkelä myös opastaa miten olut kaadetaan oikeaoppisesti tuoppiin.
"Vaahtoa pitäisi olla pinnalla kahden sormenleveyden verran", hän kertoo.
"Mie kyllä luulen, ettei tavalliset tampiot tuota tiedä. Useimmat ajattelevat heti, että kalja on pilalla, jos pinnalle jää noin paljon vaahtoa", miettii Hynynen.
"No, se onkin sitten pirtelö", heittää Nikula.
Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamies on tunnetusti näiden pirtelöiden ystävä.
"Kaljassa on se hyvä puoli, että kun sen tilaa tiskiltä, niin vaikka sen maistuiskin jotenkin huonolta, niin sen juo pois ja tilaa vaan seuraavan. Eli siitä ei voi nostaa mitään meteliä, että olipas huono kalja", filosofoi Hynynen.
"Niin ja koskaanhan ei voi sitä kaljanjuontitilannetta aliarvioida. On täysin psykologista, milloin olut maistuu hyvälle ja milloin ei, oli se mitä merkkiä tahansa", Nikula täsmentää.
"Saunan jälkeen on kyllä hieno hetki, kun saa käteensä kylmän kaljan", Hynynen miettii.
"Tai kun pitkän päivän päälle pääsee himaan, nostaa jalat pöydälle ja korkkaa bissen, niin voi herranen aika, ei siinä edes saunaa kaipaa", Nikula lisää.
"Miulla se ei kyllä siihen yhteen kaljaan jää, joten mie en paljon harrasta tuollasta ´työpäivän päälle bisse´ -meininkiä. Jos mie otan työpäivän päätteeksi, niin mie otan sitten kymmenen. En harrasta tissuttelua", partasuu paljastaa.
"Ei se janoa vie, vaan pikemminkin tuo. Eli tosin sanoen, yksi kalja onkin oikeastaan huono pikaloma. Siitä tulee vain pahalle tuulelle!"
Äijät tänään Sub:lla klo 00.00
ja perjantaisin 21.30.