Amerikkalaisyhtye Wasp pusertaa viime vuonna julkaistuilla Neon God -levyillään harrasta hevimetallia. Länsimaisen kirjallisuuden peruskiville sydämensä menettäneestä yhtyeen laulajasta Blackie Lawlessista on kasvanut kaksiosaisen teemalevyn myötä suuri filosofi ja opettaja.
Kun Wasp ulotti heviristiretkensä Huittisten urheilutalolle syksyllä 1984, Lawless asteli areenalle peltinen sirkkelinterä nivustensa välissä ja punaiseksi maalattua giljotiinia yleisölle esitellen.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Lawless säveltää kaksi levyä Neon God -teemalle. Levyillä seikkailevat Jesse ja Judah voisivat olla yhtä hyvin niin amerikkalaisesta pikkukaupungin Beavis & Butthead -tyylisiä rockdiggareita kuin Raamatun esittämiä historiallisia henkilöitä.
"Monet pitävät Neon Godia uskonnollisena levynä. Kun itse aloin miettiä levyn teemoja, liikuin elämää, kuolemaa, jumalaa ja uskomista käsittelevien kysymysten äärellä. Olen koettanut musiikkia tekemällä selvittää, mistä elämässä oikein on kyse."
Lawless on kirjoittanut laulut vapaasti tulkittaviksi. Sanoitusten synnyn takana on ollut laulajan oma kiinnostus niin englantilaisen kirjallisuuden klassikoihin kuin kristittyjen pyhiin kirjoihin.
"Shakespearen tuotanto ja Raamattu ovat länsimaisen kirjallisuuden järkäleitä, ja molemmissa kikkaillaan arvoituksilla ja kysymyksillä, jollaisia hyödynsin Neon Godia kirjoittaessani."
Neon Godista voi löytää edelleen myös täysin peittelemättömiä viittauksia Raamatun Uuden Testamentin hahmoihin.
Wishing Well -rytistyksessä levyn päähenkilö Jesse koettaa riistää henkensä hyppäämällä kaivoon. Pudotuksesta seuraa kolmen päivän kooma, jonka jälkeen Jesse palaa elämään uudelleen syntyneenä.
"Tarinassa on monia pikku yksityiskohtia, ja on hienoa, jos kuulijat löytävät ne", Lawless naurahtaa.
Neon Godissa on musiikillisesti ja tekstien puolesta monia yhtymäkohtia The Whon Tommy-musikaaliin. Levyn päähenkilö Jesseh on Pete Townsendin luoman Tommyn tapaan traumaattisen lapsuuden kokenut poika, jonka kasvutarinaa musiikki seuraa.
Jessen läpi käymä dantelainen helvetti ja sen jälkeinen ylösnousu ja täyttymys istuvat hyvin myös hevin tematiikkaan. Waspin meluisasta laavajärvessä kelluvat niin katolinen nunna kuin itse sarvipäinen iso kierokin.
"Laulujen hahmot symboloivat monesti jotain aivan muuta, kuin mitä aluksi luulisi. Neon Godissa käsitellään paljon suurempia asioita, kuin pelkkää päähenkilön kokemaa ikävää lapsuutta."
Lawless tunnustaa, että ihmiset voivat löytää Neon God - The Rise- ja Neon God - The Demise -spektaakkeleista uskonnollisia sävyjä. Laulaja painottaa silti, ettei kyseessä ole hänen oma tarinansa tai 48-vuotiaan hevikonkarin pateettinen uskontunnustus.
Kun W.A.S.P. esiintyi viime syksynä Tampereen tullikamarilla, oli Lawlessin laulussa potkua kuin pienessä metallitehtaassa.
Luurankoa ja moottoripyörän ohjaustankoa yhdistelevä mikkiteline muistutti yhä, että kyseessä oli yhtye, joka 1980-luvun puolessa välissä järkytti kauhurockillaan keskitien heviharrastajia ja saatanallisia säkeitä etsiviä uuskonservatiiveja.
"Olen iloinen, että musiikistamme puhutaan vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkin", Lawless puuskahtaa.
Yhtyeen pitkän iän salaisuus on siinä, ettei yhtye suostunut monistamaan ensimmäistä Animal (Fuck Like A Beast) -hittiään, vaan pusersi musiikkia omalla tyylillään.
"Ensimmäisten levyjemme ja niitä seuranneen vuosien mittaisen kiertueen jälkeen olin hukassa itseni kanssa. Silloin opin kantapään kautta, että tärkeintä on tehdä asiat sellaisina, kuin ne itsestä parhaalta tuntuvat."