Kerttu on hauska naisennimi, sillä se pysyy naisennimenä latinaksi käännettynäkin. Kerttuja eli Sylvioita pesii Suomessa viisi eri lajia.
Kerttu-nimen juuret ulottuvat 1200-luvulle. Piispa Henrikin surmavirressä kerrotaan, että Lallin vaimo oli nimeltään Kerttu.
Hernekertulla (Sylvia curruca) ja herneillä ei ole paljon yhteistä. Hernekerttu ei syö herneitä, vaan hyönteisiä. Syksyisin se saattaa sortua marjoihin.
Herneet ovat nousseet nimeäjän mieleen linnun säksättävästä laulusta, joka muistuttaa kuivien herneiden helistämistä peltirasiassa. Saksalaisille hernekerttu on Klappergrasmücke, helistinkerttu.
Kertusta kerrotaan myös vanhassa legendassa. Kristus saapui erääseen taloon ja pyysi emännältä leipää. Emäntä sanoi, ettei hän ennätä kaikenmaailman kerjäläisiä ruokkia, kun pitää tästä lähteä lehmiäkin kutsumaan.
"Kun olet noin kopea, niin saat viettää elämäsi metsässä lehmiä huudellen", sanoi Kristus ja muutti naisen linnuksi.
Lintu lensi savupiipun kautta ulos ja nokeutui mustaksi. Emännällä oli päässään punainen huivi, josta tikan punainen päälaki edelleen muistuttaa.
Näin syntyi palokärki. Yhä tänä päivänä palokärki, entinen Kerttu-emäntä, huutelee metsässä lehmiään. Tarinan ansiosta palokärkeä on kutsuttu ainakin Ruotsissa ja Saksassa Kertun linnuksi.