Her­kul­li­sen pu­nai­nen ma­ku­nau­tin­to

"Otetaan vettä, merisuolaa, kruunutilliä ja sokeria. Keitetään. Lisätään ravut. Keitetään kypsiksi. Jäähdytetään.", alkaa vastikään ilmestyneen uuden suomalaista jokirapua käsittelevän kirjan johdanto.

Merrasta juhlapöytään käy monen jokiravun tie näinä päivinä.
Merrasta juhlapöytään käy monen jokiravun tie näinä päivinä.

Pekka Piiparinen ja Tiia Arjanne, Suomalaisen jokiravun ylistys, 2007, Magentum

"Otetaan vettä, merisuolaa, kruunutilliä ja sokeria. Keitetään. Lisätään ravut. Keitetään kypsiksi. Jäähdytetään.", alkaa vastikään ilmestyneen uuden suomalaista jokirapua käsittelevän kirjan johdanto. Yksinkertaista ja kuitenkin niin vaikeaa, kuten lukija huomaa jatkaessaan kirjaan tutustumista.

Pieni kirjanen esittelee jokiravun historiaa, kuinka se päätyi vielä viime vuosisadan alussa usein Pietariin vietäväksi herkuksi. Suomessa jokiravun arvo on usein mittautunut pyytäjille rahaksi ja tärkeäksi lisätienestiksi. Vielä 1900-luvun puolivälissä oli tavallista järjestää huviloilla kutsuja, joissa jokirapuja keitettiin muuripadassa. Eikä kukaan laskenut, montako rapua oli soveliasta syödä.

Nykyään jokiravun hinta on noussut niin korkeaksi, että kipukynnys tahtoo ylittyä tarjota kerralla kuutta rapua enempää illallisilla. Mieluiten ne vähät ravut nautitaan ihan omassa seurassa.

Kirja antaa muitakin ohjeita oikeaoppisen keittämisen lisäksi, esimerkiksi miten säilyttää elävä rapu, muutaman rapureseptin ja menuehdotuksia sekä, mikä tärkeintä opastaa mitä kaikkea ravusta voi syödä ja mitä on syytä jättää syömättä.

Suomalaisen jokiravun ylistys -kirjan voisi kattaa rapuillallispöytään lukaistavaksi ennen ruokailun aloittamista. Samalla tottumatonkin ravunsyöjä voisi "kokeilla" kirjan neuvomaa tapaa.

Ilmoita asiavirheestä