Juhannus ja kaksi sitä seuraavaa viikkoa ovat Suomen hengellisten kesäjuhlien kiihkeintä aikaa. Helluntaiherätyksen konferenssi keräsi mittumaarina Keuruulle jälleen runsaat 30 000 henkeä. Viime viikonloppuna vanhoillislestadiolaiset olivat koolla Kymenlaakson Valkealassa, jossa koolla oli enimmillään noin 60 000 sanankuulijaa. Evankelisen herätysliikkeen jokavuotinen valtakunnallinen juhla puolestaan toi Ylistaroon pitkään aikaan suurimman osallistujajoukon, toistakymmentätuhatta vierasta.
Myös tulevana viikonloppuna ilmassa on suuren hengellisen juhlan tuntua, kun körtit eli heränneet kokoontuvat Lahteen ja kansanlähetysväki Hämeen Ryttylään.
Suuret kesäjuhlat ovat liikkeiden tärkeitä elinvoiman osoituksia. Jos jokin näistä tapahtumista osuu lähiseudulle tai matkan varrelle ja Kuhmot, Kaustiset tai kuninkuusravit on jo käyty, kannattaa kävellä juhlaportista sisään vaikka kokeilumielessä. Jos pelkää tuttujen näkevän, voi panna aurinkolasit päähän.
Paikalla saa olla rauhassa, sielun tilaa ei tulla tiukkaamaan eikä traktaatteja jaeta. Esimerkiksi suviseuroissa pelkästään pyörryttävä väenpaljous on jo kokemus, jollaista ei missään muussa tapahtumassa Suomessa voi saada.
Hengellisten kesätapahtumien kävijämääriin vaikuttaa aina se, missä päin maata ne järjestetään. Siksi kävijäluvuista ei voi suoraan päätellä, millä liikkeellä menee hyvin, millä huonosti. Vanhoillislestadiolaiset olivat nyt koolla kaukana liikkeen ydinalueilta, mikä näkyi tavallista pienempänä väkimääränä. Evankelinen herätysliike taas oli kannatuksena ydinalueella Etelä-Pohjanmaalla, jossa moni körttikin kävi naapuriliikkeen juhlissa.
Komeasta osallistujaluvusta huolimatta Suomen vanhoihin herätysliikkeisiin kuuluva evankelisuus ja sen keskusorganisaatio Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY ovat keskellä kriisiä.
Viime lauantaina liikkeen vuosikokouksessa kuohuivat tunteet, mikä on tapahtumassa ollut viime vuosina enemmän sääntö kuin poikkeus. Osanottajat kiistelivät jälleen suhtautumisesta naispappeuteen, eikä minuuttiin rajattu puheenvuoroaika riittänyt monellekaan puhujalle. Lopputulos oli, että SLEY:n hallituksesta puhdistettiin viimeisetkin naispappeuden hyväksyjät.
Vähemmistöön jääneet liikkeen jäsenet kokoontuivat jo sunnuntaina yhteen ja perustivat yhteyskanavakseen uuden työryhmän. Herätysliikkeen kahtiajako näyttää väistämättömältä, vaikka uuden evankelisen järjestöorganisaation synty on helpommin sanottu kuin tehty.
Suomen kirkkohistoriassa kahtiajaot eivät ole uutta. Samoin kävi vuonna 1984 maamme vanhimmalle herätysliikkeelle eli rukoilevaisuudelle. Nyt se kokoontuu tilaisuuksiinsa kahtena joukkona. Lestadiolaisuuden historia taas on hajaannuksia täynnä.
Vanhoillislestadiolainen liike kerää korkeita osallistujalukuja muussakin toiminnassaan kuin suviseuroissa. Silti liikkeen ja erityisesti sen keskusjärjestö SRK:n pöydällä on myös kipeitä asioita. Yksi kysymys on tilinteko menneeseen eli erityisesti 1970-lukuun ja niin sanottuihin hoitokokouksiin.
Liikkeen johto on keskustelun tarpeen jo tavallaan rekisteröinyt.
SRK:n uudessa vuosikirjassa on uudestaan julkaistuna edesmenneen pääsihteerin Voitto Savelan vuonna 1989 kirjoittama näkemys liikkeen kriisivuosista. Liikkeen johtomiehet ovat myös myöntäneet, että hoitokokouksissa tapahtui ylilyöntejä, mutta itse keskusjärjestö SRK ei ole tapahtumista halunnut ottaa vastuuta.
Merkillepantavaa Valkealassa oli, että avajaisissa mukana ollut piispa Voitto Huotari kehotti - piispallisen diplomaattisesti - liikettä avoimeen keskusteluun menneisyydestään. SRK:n johdon on yhä vaikeampi tuudittautua ajatukseen, että aika vaimentaa myös liikkeen sisältä nousevan paineen.