Ylivieskassa alkaa tänään körttiläisten koko viikonlopun kestävät herättäjäjuhlat, joka on körttiläisyyden pääjuhla. Körttiläisyys on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeistä.
Tänä vuonna tapahtuman järjestävät Ylivieskan seurakunta ja Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Ylivieskan kaupungin kanssa. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu esimerkiksi seuroja ja Siionin virsien veisaamista. Tapahtumassa on puhumassa muun muassa entinen EU-komissaari Jutta Urpilainen.
Herättäjäjuhlia on vietetty Ylivieskan alueella aiemmin kahdeksasti, viimeksi vuonna 2006.
Herättäjä-Yhdistyksen mukaan paikalle odotetaan noin 20 000:ta kävijää.