Gösta Sundgvistin 1990-luvun puolessa välissä Ylen silloiselle Radiomafia-kanavalle ohjaamissa Koe-eläinpuisto-ohjelmissa ensimmäiset repliikkinsä heittäneestä Aarne Tenkasesta on kasvanut Suomen klubeja, pubeja ja kuppiloita ahkerasti kiertävä keikkakone.
"Se, että lauluntekijä tekee biisejä, mutta ei kierrä keikkapaikkoja, ei suomalaiselle perustyypille riitä", Tenkanen heittää.
Lauluntekijä, johon Tenkanen viittaa, on juuri vuonna 2003 edesmennyt Sundqvist, joka tunnetaan myös neljännesvuosisadan musiikillaan suomalaisia ihastuttaneen Leevi and The Leavings -yhtyeen biisinikkarina.
Tenkasen mielestä Leevi and The Leavings olisi uransa huippuhetkinä voinut vetää täyteen jopa Helsingin olympiastadionin.
"Göstan mielestä keikkailu oli typerää. Muistan hyvin, miten hän kerran kieltäytyi yhtyeelleen tarjotusta kolmen vartin juhannuskeikasta, josta palkkio olisi ollut liki puoli miljoonaa silloista mummon markkaa."
Kai "Kaide" Järvinen alias Aarne Tenkanen rakastaa keikkoja. Hän on laulanut viimeisten vuosien ajan ahkerasti niin kapakoissa kuin sadoissa yksityistilaisuuksissa. "Laulaminen on taidetta. Häissä tai syntymäpäivillä, joihin osallistuu myös lapsia, on mahdoton vetää ihan samaa juttua kuin vaikkapa Helsingin Jakomäessä sijaitsevassa ravintolassa."
Tenkasen musiikki on omituinen sekoitus suomalaiskansallista renttuilua, arkisesta romantiikasta rönsyilevää mollikaihoa sekä Junnu Vainion aikoinaan luoman suomalaisten isojen poikien laulujen roisia maailmaa.
"Ihmiset arvostavat sitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä", laulaja tiivistää.
Tenkasessa on paljon samaa, kuin edesmenneen Tenho Saurenin näyttelemässä ja suomalaista teatteria kuivalla englantilaisella huumorillaan rikastuttaneen Neil Hardwickin luomassa poliisi Reinikaisen hahmossa.
Fidel Castroa muistuttava, karheasti mörisevä ratikkakuski on ajaton ja ikuisesti kestävä fantasiahahmo, joka on Reinikaisesta poiketen muuttunut vuosien myötä myös fiktiosta faktaksi.
"Kun huumori on liikaa aikaan sidottua, tai kun siinä puhutaan politiikasta ja ajankohtaisista tapahtumista, kuten esimerkiksi Alivaltiosihteerissä tai Jope Ruonansuun tapauksissa, se kuolee äkkiä pois", Tenkanen uskoo.
Musiikissaan Tenkanen yhdistää terapoivalla tavalla Unto Monosen ja Reino Helismaan laulujen perinne, kuin elämän valttikorteista, vangin toiveesta tai muuten vain menetetystä elämästä tilittävä 1970-lukuinen katumusiskelmä.
"Padasjoella uran alkuaikoina 1990-luvun puolivälissä tuli viisikymppinen mies oikeasti keikan jälkeen itkien selittämään, että ensin oli Irwin, sitten olet sinä ja sitten tulee hiton pitkä rako", Tenkanen muistelee.
Koppalakin alta laulava leukava partasuu tunnustaa, että innokkaimmat fanit muistavat pommittaa häntä ihailijalahjoilla keikoillaan.
"Lavalle lentävien alushousujen tai pullojen sijaan olen saanut ottaa keikoilla vastaan ruoskia ja käsirautoja, ja tiettyjä ihokarvoja on toimitettu minulle jopa korurasioissa", laulaja leveilee.