Helmi Anttila (entinen Heikkilä) tarttui tottuneesti polttoaineletkuun aina kun kuorma-autoilija tai pikkuautolla liikkunut pysähtyi tankille Tuirassa. Tuolloin 1950-luvun lopulla bensanmyyjä täytti polttoainesäiliön ja pesi saman tien ikkunat. Sen jälkeen nostettiin öljytikku ja tarkistettiin öljyn määrä. Ja aika usein öljyä piti lisätä, joskus jopa yhtä paljon kuin polttoainetta. Lopuksi perittiin maksu.
– Se oli palvelu siihen aikaan erikseen, eri tavalla kuin nykyään, Anttila sanoo.
Shellin Näkinkenkä-lehti julkaisi 1951 kuvasarjan mitä kaikkea huoltomies teki autolle: avaa konepellin, lisää ilmaa renkaisiin, kuuntelee kohteliaasti asiakkaan määräyksiä, kaataa öljyä moottoriin, pyyhkii ikkunan, täyttää bensasäiliön, avaa jäähdyttäjän täyttötulpan ja kaataa vettä jäähdyttäjään.
Helmi Anttila aloitti 1957 työnteon rahastajana linja-autossa, jolla oli yksi pysähdys Pekan Huollon edessä, silloisen Tuiran TB:n pihalla. Huoltoasemalta huikattiin kerran naisrahastajalle: ”Tuuppa tyttö tänne töihin!”
Vuosi oli 1958. Huoltoasemaa, akkuliikettä sekä kioskia pitivät Pekka ja Linnea Liljeberg. He asuivat huoltamon yläkerrassa Valtatie 49:ssä.
Helmi Anttila kävi välillä töissä bensanmyyjänä myös Kauppatorin TB:llä, kunnes 1963 pestautui takaisin rahastajaksi Veljekset Pohjolan linja-autoihin.
Ylikiimingin Jolokselta Helmi Anttila houkutteli 1958 hyvän tuttunsa, 16-vuotiaan Hulda Mettovaaran bensanmyyjäksi Pekan Huoltoon. Mettovaara työskenteli bensanmyyjänä 1960-luvun puoliväliin saakka Tuirassa sekä lyhyen jakson Kauppatorin TB:llä.
Tuiran TB oli yötä päivää avoinna. Hulda Mettovaara muistaa, miten kahvila sai alkunsa Tuiran TB:llä.
– Keitimme yöllä kahvia itsellemme ja annoimme sitä sitten puurekkojen pojille, jotka kuljettivat puuta Toppilan satamaan. Pekan vaimo tajusi pian, että kahvihan käy hyvin kaupaksi. Sitten sitä alettiin myydä kahviakin.
Tukkien kalke kuului Toppilan satamasta tyyninä poutaöinä huoltamolle asti. Pian Tuiran TB:stä tuli taukopaikka myös takseille, jotka kuljettivat ravintoloista asiakkaita koteihinsa tai yöjalkaan.
– Joskus sai olla portsarinakin. Se ei ollut tylsää työtä se bensanmyynti, Hulda Mettovaara sanoo.
Kerran hän joutui poliisilaitokselle selvittämään yöllisten tapahtumien kulkua. Bensatankilta oli kadonnut puutavara-auto sillä aikaa, kun sen kuljettaja istui kahvilla sisällä. Auton oli varastanut eräs huoltamolla poikennut mies saatuaan oudon päähänpiston. Auto löydettiin lopulta hylättynä lähistöltä Koskitieltä.
Miksi nuoria reipasotteisia naisia palkattiin huoltoasemille bensanmyyjiksi 1950- ja 1960-luvulla?
– Enpä osaa sanoa, ehkä Pekka ajatteli, että me lisäämme huoltamon myyntiä, Hulda Mettovaara arvelee.
Annukka Kukkohovin Pekka Liljeberg palkkasi siltä näkemältä, kun huomasi tyttösen ajelevan mopolla bensanhakuun.
Helmi Anttila muistelee, että miehet kohtelivat heitä aina siivosti ja työt annettiin tehdä rauhassa.
– Tietysti sitä monenlaista puhetta ja leikinlaskua oli.
