Hieman aikaa on vierähtänyt siitä, kun tämä poikajoukko juoksenteli Heinäpään katoilla ja tiputteli lumipalloja savupiippuihin. "Silloin pääsi korttelin ympäri katolta toiselle", Matti Eskoniemi kertoo.
Torikadulla pelattiin keskellä tietä jääpalloa ja Aleksanterinkadun ja Sepänkadun kulmassa notkuttiin limsabaarissa. Niistä hetkistä on vierähtänyt nyt 50 vuotta.
"Tuntuu siltä kuin ei olisi yhtään aikaa välissä. Näiden jätkien kanssa jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin", Eskonniemi kuvailee.
Pekka Pakonen, Thor Andersen ja Reijo Leiviskä alkoivat pari vuotta sitten pohtia, että mihinkähän on maailma kuljettanut Heinäpään pojat ja mitä heistä on mahtanut tulla. Pelkän pohtimisen sijaan he alkoivat laatia listaa porukasta, joka muinoin asui parin korttelin sisällä toisistaan ja aina pyöri yhdessä.
Reilun parinkymmenen joukosta kohtasi nyt tusina. "Muutama on ehtinyt jo kuolla, osa asuu kaukana Etelä-Ruotsissa", Pakonen kertoo.
Loput innostuivat ajatuksesta. "Heti kun kuulin, ajattelin, että totta kai", Eskonniemi naurahtaa. Iskelmälaulajana Matti Eskon nimellä toimiva Eskonniemi saapui kotiseuduille Järvenpäästä asti tapaamista varten.
Porukka on kokoontunut jo muutaman kerran, mutta Eskonniemi pääsi vasta mukaan ensimmäistä kertaa.
"Nyt meitä on koossa enemmän kuin aiemmin", Pakonen kertoo.
Nauru remahtelee vanhoja muistellessa. "Titteleitä ei tässä porukassa tarvita, samoja jätkiä ollaan kaikki", Andersen kuvailee.
Miehet kuuluvat suuriin ikäluokkiin, heistä enää muutama on työelämässä.
"Kun aikaisin mentiin töihin, niin ollaan päästy jo poiskin", Pakonen kertoo.
Heinäpäästä ei ole jäänyt miehille muuta kuin hyviä muistoja. "Koskaan ei olla pahoja oltu tekemässä. Ei haastettu riitaa raksilalaisten tai Muhoksen poikien kanssa", Eskonniemi kuvailee.
Miehet kertovat, että heinäpääläisillä oli oma mentaliteetti samoin kuin tuiralaisilla tai nokelalaisilla. "Kaikkien mielestä oma paikka oli paras", Markku Eskonniemi sanoo. "Yksi yö Heinäpäässä vastaa viikkoa Rivieralla!" kajahtaa miehiltä melkein yhdestä suusta.
Kahvila Aleksi oli ensimmäinen nurkille tullut baari. Siihen aikaan ei keskikaljaa vielä myyty. Ja tansseissakin käytiin tyttöjä katsomassa selvin päin. Myös Jamppa Tuominen ja Markku "Beni" Pussinen olivat Heinäpään poikia, mutta Tuominen pyöri samoissa paikoissa hieman myöhemmin kuin jätkät.
"Se oli niin erilaista, ei silloin kyllä viinan kanssa läträtty", Eskonniemi kertoo.
Läksyjä ei myöskään luettu.
"Mehän painuttiin pelaamaan jääpalloa aina koulun jälkeen", Andersen naurahtaa. "Joulun jälkeen oli parasta pelata, kun joku oli saanut uuden mailan ja toinen taas uudet luistimet", Andersen jatkaa.
Mutta kyllä pojat myös töitä tekivät. Talven tullen heinäpääläiset pistivät hynttyyt yhteen ja lappoivat lunta. Lumet vietiin hevosella Kiikelinrantaan.
Armeijan jälkeen Heinäpään porukka levisi ympäri maata. Pakonen sanoo, että suurin osa jäi kuitenkin Ouluun tai Pohjois-Suomeen.
Miesten mukaan nykyään asuinalue on aivan erilainen kuin ennen, vaikka he eivät ole edelleenkään päässeet yksimielisyyteen siitä, missä menevät Heinäpään rajat.
Muisteloiden keskellä Eskonniemi vetäytyy vakavaksi.
"Tässä sitä oikeasti tajuaa, mikä on tärkeää", Eskonniemi toteaa. Jätkistä miehiksi kasvaneet myöntelevät. Paluu juurille tekee hyvää.
