Taloutta on sanottu Venäjän Akilleen kantapääksi. Maan bruttokansantuote on pienempi kuin Italian tai Kanadan, ja Moskova on menettänyt taloudellisen johtoasemansa entisen Neuvostoliiton alueella. Öljylle ja kaasulle rakennettu talouden malli joutuu tulevaisuudessa entistä suurempiin vaikeuksiin, kun globaali energiasektori muuttuu. Talouden heikkous voi lisätä painetta harjoittaa aggressiivista ulkopolitiikkaa, jossa korostuu Venäjän suhteellinen vahvuus – sotilaallinen voima.
Talouden rapautuminen oli aikanaan yksi keskeinen tekijä Neuvostoliiton hajoamisen taustalla. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla Venäjä oli taloudellisesti hyvin riippuvainen lännestä. Länsimaiden tarjoama talousuudistusten resepti tuotti kaoottista yksityistämistä ja jyrkkää eriarvoistumista.
Vladimir Putinin noustua valtaan 2000-luvulla talous vakautui ja kasvoi pitkälti suotuisten energiamarkkinoiden ansiosta. Euroopan unioni asetti Venäjän-politiikkansa keskiöön taloudellisten siteiden tiivistämisen ja Venäjän modernisaation edistämisen. Moskova sen sijaan keskittyi ulkopolitiikassaan turvallisuuskysymyksiin ja oman suurvalta-asemansa vahvistamiseen. Samalla alkoi voimistua pyrkimys vähentää maan taloudellista riippuvuutta lännestä.
Venäjä ei taipunut osaksi Euroopan integraation logiikkaa rakentaa rauhaa käytännön taloussiteiden keinoin. Esteinä toimivat muun muassa EU-maiden ja Venäjän poliittisten järjestelmien erot ja Venäjän käsitys itsestään erillisenä valtakeskuksena. Venäjä on edelleen riippuvainen läntisestä teknologiasta ja rahoitussektorista, mutta näkee nämä riippuvuudet haavoittuvuuksina, joista olisi hyvä päästä eroon. Euroopan pyrkimys tukea Venäjän modernisaatiota ja luoda sitä kautta pohjaa hyville poliittisille suhteille ja vakaudelle ei ole tuottanut toivottua tulosta.
Venäjä on yrittänyt vahvistaa suurvalta-asemaansa muun muassa puskemalla eteenpäin Euraasian integraatiota, koviakin keinoja kaihtamatta. Moskova on sanonut ottavansa mallia Euroopan integraatiosta rakentaessaan omaa alueellista yhteisöään. Ukrainan haluttomuus liittyä Euraasian unioniin johti lopulta Krimin valtaukseen vuonna 2014 ja Venäjän yhä ylläpitämään sotaan itäisessä Ukrainassa. Muut Venäjän naapurit tulivat näiden tapahtumien myötä entistä varautuneemmiksi Moskovan integraatiohankkeita kohtaan.
Venäjän turvautuminen sotilaalliseen voimaan Ukrainassa, Georgiassa ja muualla heijastelee maan pehmeän vallan heikkoutta. EU on tärkein kauppakumppani kaikille EU:n ja Venäjän välissä sijaitseville maille, Valko-Venäjää lukuun ottamatta.
Sen lisäksi Kiina on nopeasti ottamassa kiinni Venäjää. 2004 Kiinan osuus Ukrainan ulkomaankaupasta oli noin kaksi ja puoli prosenttia. 2017 mennessä se oli noussut yli 11 prosenttiin tuonnista ja lähes viiteen prosenttiin viennistä. Samaan aikaan Venäjän osuus oli kutistunut 14,5 prosenttiin tuonnista ja yhdeksään prosenttiin viennistä. Ukrainan ja Kiinan kauppasuhteiden nopea kasvu jatkui viime vuonna.
Ukraina ja muut EU:n itäiset naapurit ovat nähneet Kiinan kasvavan läsnäolon hyvin myönteisessä valossa. Taloudellisten hyötyjen lisäksi pidetään tärkeänä sitä, että Kiina tarjoaa vastapainoa Venäjän vaikutusvallalle. Se, että myös Kiinan vaikutusvallan kasvulla voi olla ongelmallisia seurauksia, on toistaiseksi jäänyt näissä maissa vähälle huomiolle.
Kiinan nousu näkyy luonnollisesti vielä vahvemmin Keski-Aasian maissa. Kiinan taloudellisen painoarvon kasvu entisen Neuvostoliiton alueella ei voi olla häiritsemättä Venäjää, joka tarkastelee kansainvälistä politiikkaa nollasummapelin hengessä. Toistaiseksi Kiina ja Venäjä ovat toimineet alueella ainakin näennäisen sopuisasti rinnakkain. Kiina on tunnustanut ja kunnioittanut Venäjän johtoasemaa turvallisuuden alueella, ja Venäjä puolestaan on kommentoinut suopeasti Kiinan Silkkitie-hanketta. Maiden yhteinen strateginen tavoite on edistää moninapaista maailmanjärjestystä ja heikentää läntistä hegemoniaa.
Myös pyrkimys autoritaaristen järjestelmien vakauden turvaamiseen sekä kotimaassa että ulkomailla yhdistää Moskovaa ja Pekingiä.
Kiinan taloudelliset hankkeet tuovat kuitenkin mukanaan myös poliittisen vaikutusvallan nousua. Lisäksi maa on nopeasti vahvistamassa sotilaallista voimaansa. Teknologian kehityksessä puolestaan Venäjä jää jälkeen paitsi lännelle, kasvavassa määrin myös Kiinalle.
Venäjän ja Kiinan välisten jännitteiden voi odottaa tulevaisuudessa kasvavan sitä mukaa, kun Kiina laajentaa vaikutustaan maissa, joita Venäjä pitää omana etupiirinään. Kun Venäjän suurvalta-aseman säilyttämisen tielle nousee uusia haasteita, voi käydä niin, että sen keinovalikoimassa painottuvat entisestään sotilaallinen valta ja hybridivaikuttamisen keinot.
Kristi Raik on Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja.