Heik­ki­sel­lä ei ollut paras päivä MM-la­dul­la

Matti Heikkinen on sijoittunut 12:nneksi 15 kilometrillä maastohiihdon MM-kisoissa Val di Fiemmessä.

Maailmanmestaruutta puolustaneelle Matti Heikkiselle osui keskinkertainen päivä MM-hiihtojen 15 kilometrille. Heikkinen sijoittui Val di Fiemmessä 12:nneksi vapaalla hiihtotavalla. Oslon MM-kultansa hän voitti perinteisellä.

Heikkinen kuvasi kisan jälkeen, että tiesi jo neljän kilometrin kohdalla, ettei taistele tänään mitaleista. Hän mukaansa oloa ei pysty kisan aikana muuttamaan, jos keho ei vain toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

– Pettynyt olen. Minulle nämä tuntemukset vain tulevat vähän viiveellä, minuutin ja 39 sekuntia kärjelle hävinnyt Heikkinen sanoi.

Norjalainen Petter Northug osoitti, että pystyy voittamaan arvokisakultaa myös väliaikalähtökilpailuissa, eikä vain sprinteissä ja yhteislähdöissä. Northug vei kullan 11,8 sekunnilla ennen ruotsalaista Johan Olssonia. Kolmas oli norjalainen Tord Asle Gjerdalen, joka sai kisapaikan vasta aamulla Martin Johnsrud Sundbyn sairastuttua.

Lari Lehtonen hiihti uransa parhaan arvokisasijoituksen ja oli 20:s. Ville Nousiainen oli 26:s ja Tero Similä 37:s.

Miesten hiihtojärjestys ylihuomisen viestissä ratkeaa myöhemmin tänään. Viides ehdokas viestiin on Sami Jauhojärvi.