Olin errääsä ootushuoneesa oottamasa ommaa vuorua asioimista varten. Siellä oli pari oottelijaa enne mua. Istuin toolille ja kattelin ympärille, siis seinille ja lattialle. Nii ne muutki teki, eli oltiin samasa jamasa.
Jalakoja liikuteltii lattiaa pitki niinku siinä ois ollu jottai roskia, tökittiin muka. Kuiteski lattia oli iha siisti. Yks räpläsi puhelinta joutessaa. Reakoitii heti siihe, että mitä se aikoo.
Uus oottaja tuli lissää. Oltii muka nii ettei ois huomattu, mutta kummiski kaikki uteliaana mietti, että mikähä silläki on asiana. Ei sanottu, että terve tai päivää. Oltii hilijasuuven vallasa. Oli harras ja vähä niinku alistunu tunnelma, että ku täsä nyt ootellaa kaikesa rauhasa. Sitte ku silimät kohtasi toisen silimät, nii heti pää käänty muualle.
En itekkää kehannu alakaa viheltelemään ja ruveta kattolamppuja tarkkailemmaan. En ossaa hyvin vihellellä. Kaikki kolahtelut toisesta huoneesta rekisteröitiin. Iha niinku ois herätty, että nykkö tullee mun vuoro.
Tuli siinä aateltua, että mitä jos sattus olemaa ilimavaivoja. Jos pääsis vahingosa ääniviesti peräpäästä. Oisinko iha ölövinä, naurahtasinko, yskäsisinkö vai haukottelisinko. Vois vaikka kokkeilla röyhtästä, jos sais sen tulemaan. Ei sitä viittis nousta etes käveleen, että kenkä muka narahti, ku siinä palijastas ittesä, ja se haju ois kummiski selevä merkki syyllisestä.
On vaikia olla hilijaste ihimiste joukosa yks niistä. Vaikka en mää mikkää hilijane ylleesä oo, mutta en oo varma oisko kukkaa uskaltanu alakaa mun kans puhumaan. Kaikki ois kumminki oottanu, että ei sitä ite, vaa jos tuo toine alakas tuon kans puhumaan. Ens kerralla voin vaikka kokkeilla mitä tapahtuu samallaisesa tilanteesa.
Parasta varmaan ku puhistelis muka kynnealuksia. Aina niisä jottain töhönää on.
Loppuje lopuksi onni oli matkasa ku ei hirviän kauan tarvinnu ootella. Vaikka ei mulla kettää Onnia ollu sillä reissulla mukana.
Kerttu Laukka
Oulunsalo