Harmaa- ja tummaselkäisten lokkien keskinäisiin sukulaisuussuhteisiin perehtyvälle on tiedossa harmaita hiuksia. Lajisuhteiltaan epäselvän ryhmän tieteellistä luokittelua on tarkistettu vähän väliä.
Evoluutiotutkijat ovat pitäneet harmaalokkia (Larus argentatus) ja selkälokkia niin sanottuina kehälajeina. Rautalankamalli kehälokeista voisi olla tällainen:
Harmaalokkiryhmä on lähtöisin Kaspianmeren tienoilta. Levitessään itään, länteen ja pohjoiseen lokkien selkäpuolen väristys on muuttunut tummemmaksi tai vaaleammaksi. Levinneisyysalueen reunoilla elävät populaatiot ovat eriytyneet omiksi lajeikseen, jotka eivät risteydy keskenään.
Pohjoiset harmaalokit ympäri maapallon ovat melko vaaleita, eteläiset tummempia. Harmaalokkiryhmästä on hiljattain erotettu omiksi lajeikseen keltajalkaiset etelänharmaalokki ja aroharmaalokki, joita tavataan satunnaisesti myös meillä.
Selkälokin läntinen alalaji graellsii ja siperialainen heuglini ovat meikäläistä selkälokkia vaaleampia. Selkälokin Suomessa esiintyvä alalaji fuscus on harmaalokkiryhmän tummaselkäisin.
Dna-tutkimusten valossa näyttää siltä, ettei tarina ole aivan niin yksinkertainen kuin kehälajiteorian perusteella voisi luulla. Joidenkin harmaalokkiryhmän populaatioiden välillä teoria saattaa silti osua kohdalleen.
Maallikon mielestä lajiongelma tuntuu teoreettiselta, mutta lintuharrastaja on jyrkästi eri mieltä. Hänelle on äärimmäisen tärkeää, luetaanko kaatopaikalta bongattu aroharmaalokki omaksi lajikseen vai ei.