Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty. Otava 2005.
Loppuunkäsitelty on Anna-Leena Härkösen surun matka. Hänen 31-vuotias pikkusiskonsa teki itsemurhan joulukuussa 2003.
Härkösen matkalla sisaren ratkaisun pohtiminen tuo mukaan Akvaariorakkaudessa, Avoimien ovien päivässä ja Heikosti positiivisessa tarkastellun naisen identiteetin, tällä kertaa heikkoutta kieltävässä nykykulttuurissamme sekä jopa kansantaudiksi nimetyn masennuksen.
Teos ei ole romaani. Se on paljaammin, roolittomammin omaa kokemusta kuin äitiys Heikosti positiivisessa. Kirjoittaminen alkaa sisaren kuolinpäivänä. Loppuunkäsitelty ei toki ole ainoa omasta surusta kirjoitettu tapauskertomus, mutta Härkösen kieli taipuu tuskassakin vahvaksi.
Surun matkaa tehdään teoksessa vuosi. Härkönen jakaa sen alkushokkiin ja hautajaisten jälkeiseen yksinäiseen vaiheeseen. Jako on surun psykologian mukainen.
Alkushokissa menetyksen lopullisuus on epätodellista, mitä käytännön järjestelyistä huolehtiminen tukee. Omaisiin ja ystäviin tarraudutaan kuvitellen, että tapahtunut olisi läpikäytävissä yhdessä.
Lukuisten ystävien kohtaamisissa Härkösen taito kirjoittaa dialogia pääsee esiin. Kohtaamisissa sisaren poikaystävän kanssa myös hänen suruaan kuvataan. Härkösmäinen huumori ja naurukin pääsevät keskusteluissa muutaman kerran pujahtamaan mukaan, lupauksina selviytymisestä.
Dialogeista löytyy lukijalle apua oikeisiin sanoihin ja virheiden välttämiseen omissa surevan ihmisen kohtaamisissaan. Yksinkertaiset sanat "otan osaa" lohduttavat.
Alkushokin polttavaksi kysymykseksi nousee, missä itsemurhan tehnyt, kirkkoon kuulumaton pikkusisko on? Kysymykseen ei löydy varmuutta "uskonnon ammattilaistenkaan" lohdullisista sanoista, mutta kirjailija sanoo uskovansa Jumalaan entistä tarmokkaammin, sisarensakin puolesta.
Surun toisessa vaiheessa menetys käy vääjäämättömäksi. Se on shokkia vaikeampi. On ärtymystä ja vihaa, myös sisarta kohtaan. Tuska muuttuu jäytäväksi ikäväksi. Samalla alkaa olla uskallusta osallistua julkisiin tilaisuuksiin, ja hetkin tulee onnellisuuden kokemuksia, entistä täydempinäkin.
Molemmat vaiheet lävistää yhä uudelleen kysymys: miksi. Omaiset yllättää tieto, että sisar oli jo syksyllä yrittänyt itsemurhaa, jonka naapuri oli estänyt. Sen jälkeen hän oli turhaan pyrkinyt suljetulle osastolle. Härkösen sanat "ennen mielisairaalaan jouduttiin, nyt sinne päästään" kuvaavat hyvin hoitotyön tilannetta Suomessa.
Sisaren puhuttelu sinäksi läpi teoksen ja Härkösen taito antaa henkilölle hahmo kantavat sisaren muiston yli surun ja kuoleman.