Koneen ulkopuolella ei ole enää paluuta.
Ote irtoaa lentokoneen siipituesta. Hetken olo tuntuu vapaalta. Mieli rauhoittuu.
Nousun aikana uutta laskuvarjohyppääjää vielä jännitti. Hyppy on alkeiskurssiaan päättävän Pasi Ojasen toinen.
Alhaalta maankamaralta putoavat ihmiset näyttävät parin senttimetrin mittaisilta mustilta pisteiltä.
Varjot avautuvat nopeasti, ja alkaa hitaalta näyttävä kiertely laskeutumispaikan yläpuolella.
– Oppilasvarjot ovat isompia. Tuuli vaikuttaa niihin helpommin, Marko Lauronen kertoo esitystä katsellessa.
Aloittelijat hyppäävät kilometrin korkeudesta.
Kokeneet harrastajat voivat nousta jopa neljään kilometriin. Sitä korkeammalta ei voi hypätä ilman erikoisvarusteita, kuten lisähappea.
Ihmiset laskeutuvat taivaalta ruohokentälle yllättävän kevyesti. Taustalla matkustajakoneet rullailevat Oulunsalon lentokentällä.
Laskuvarjohyppäämiseen liittyy paljon epätietoisuutta. Mitä ennen hallittua laskeutumista maahan tapahtuu?
Arviointia ja ennakointia
– Harjoittelu ennen koneeseen nousemista on käytännönläheistä: ensin hieman teoriaa ja sitten paljon tekemistä ja toistoa, Oulun Laskuvarjokerhon koulutuspäällikkö Kimmo Paularanta kertoo, kun saa varjonsa kerättyä maasta.
Kesäiltoina laskuvarjokerholla käy kuhina. Taivaalle halutaan aina, kun koneeseen saadaan lentäjä.
Sääolosuhteet rajoittavat harrastusta.
– Talvella hyppääminen onnistuu, mutta esimerkiksi valon puute ja vaihteleva sää vaikeuttavat sitä, Paularanta selittää.
Sisällä kerhotiloissa haalarit riisutaan. Toiset valmistelevat varusteitaan omiin hyppyihinsä, ilmoista palanneet rauhoittuvat.
Paularanta kajauttaa fanfaarit torvella. Kolme uutta oppilasta on läpäissyt kurssin.
Seuraavaksi siirrytään arviointiin. Videoidut hypyt katsotaan, ja niistä tehdään huomioita. Kiipeääkö hyppääjä koneesta ulos oikein ottein? Millainen asento putoamisen aikana on? Taipuuko keho liian vähän?
Arviointia ja laskemista on paljon: Hyppykorkeus, tuulen nopeus ja suunta, pilvien korkeus...
Lentokoneen ja lentokentän nimet kirjataan hyppypäiväkirjoihin. Liki kaikelle on ohjeita, joita hyppääjien tulee huomioida.
– Hyviä hyppyjä, Paularanta summaa, kun kriittiset huomiot on tehty. Kaikki uskalsivat.
– Nousun aikana jännitys on kovimmillaan, Ojanen kertoo.
– Jännityksen jälkeen putoaminen tuntuu vapauttavalta. Varjon auettua loppu on rauhassa leijailua, hän jatkaa.
Ensikertalaiset hyppäävät hyppymestarin valvonnassa, mutta koneesta astutaan ulos tyhjän päälle yksin.
Koska muistettavaa on paljon, laskuvarjo avautuu automaattilaukaisimella. Vasta kokemuksen myötä laukaisun saa ottaa omiin käsiin.
Tieto vie tuskaa
Kone nousee korkeuksiin, ja ulos pitäisi hypätä. Eikö tällaisen harrastuksen parissa käy mielessä, mitä jos kaikki menee pieleen ja hyppy jää viimeiseksi?
– Käy, toisesta hypystään selvinnyt Tiina Nikarmaa vastaa.
– Tai oikeammin kävi ennen harrastuksen aloittamista. Kun tilanteita opiskeltiin, pelot katosivat.
Kokeneen Paularannan vastaus on jyrkkä ei.
– Erilaisia tilanteita käyn mielessä läpi, mutta juuri siksi ennen hyppyä varaudutaan kaikkeen.
Hypyssä käytettävän laskuvarjon tukena on varavarjo, joka avataan ensimmäisen vaihtoehdon pettäessä. Se on pakattu eri tavoin.
Arviolta joka 900. kerralla hyppääjä tarvitsee varavarjoa.
– Turvalliseksi lajiksi tätä ei voi missään nimessä sanoa. Vaarat kuitenkin tiedostetaan, ja niihin varautumiseen käytetään paljon aikaa. Suunnitelmille kehitetään aina varasuunnitelmia, turvallisuusriskeihin perehtynyt Paularanta kertoo
Vakavia onnettomuuksia sattuu harvoin.
– Loukkaantumisia tulee aika ajoin. Nilkkoja nyrjähtää ja lihaksia revähtää, kuten urheilussa yleensä, Paularanta kertoo.
Jännitys ei kuitenkaan katoa mihinkään.
– Liki 2 000 hypyn jälkeenkin adrenaliini virtaa joka kerta, Paularanta myhäilee.
– Ei tätä jaksaisi vuodesta toiseen, jos hyppääminen ei olisi mukavaa.