Härkälinnun (Podiceps grisegena) nimeäjät eri maissa ovat kiinnittäneet huomiota linnun punaiseen kaulaan tai harmaaseen poskeen. Saksassa ja englannissa lintu on punakaulauikku, esimerkiksi ranskassa harmaaposkiuikku.
Uikku-loppuiset nimet kertovat, mihin sukuun lintu kuuluu. Muuten nimiä ei voi pitää kovin onnistuneita. Härkälinnussa ei herätä huomiota poski eikä kaula, vaan ääni.
Vanhalta kansalta tämä mekkaloitseva lintu ei ole jäänyt huomaamatta. Härkälintu on tunnettu nimillä ammujainen, ammoja, merihärkä, rääkylintu ja räägyjä.
Millaista härkälinnun ääntely sitten on? Lintukirjojen kuvausten perusteella eläimellistä, tai täsmällisemmin kotieläimellistä.
Usein ääntä verrataan härän mylvintään. Härkälinnun ääni voi olla myös "voimakas parkuna, joka tuo mieleen porsaan kiljumisen", sanotaan kirjassa Suomen ja Pohjolan linnut.
Teos nimeltä Pohjolan linnut kertoo, että härkälinnun "konsertti alkaa räpätyksellä, mutta muuttuu vähitellen hirnuvaksi ´kää-kää-kääksi", joka muistuttaa lähinnä hätääntyneen varsan hirnuntaa, ja huipentuu porsasmaiseen kiljumiseen".
Perusteellisesti ääntelyä selvitetään 60-luvulla ilmestyneessä järkäleessä Pohjolan linnut värikuvin. "Äänet hyvin kovia ja rumia. Luonteenomaisin on epämiellyttävä huutosarja, joka alkaa kakistelulla ..., paisuu käheäksi parkunaksi ... ja loppuu kimeään kiusatun porsaan huutoa muistuttavaan röhkinään."
Kaupunkilaistunut lukija saattaa nyt miettiä, miten nämä piinatut elikot ääntelevät. Toivottavasti vastausta ei saa EU-suomen maatiloilta, vaan vain härkälinnun pesimävesiltä.
