Raskasta kitarointia, kansanmusiikkivivahteista hanurin soittoa ja hetkittäin terästeollisestikin kalskahtelevia tanssibiittejä musiikissaan yhdistelevän Neverdice-yhtyeen keskiviikkona ilmestynyt uusi levy näytti hetken erehdyttävästi muovailuvahalta. Bändin raahelaislähtöinen laulaja Tuomas Mettänen myöntää suorastaan vapisseensa.
"Julkaisupäivän lähestyessä sain kuriirin tuoman paketin, jonka piti sisältää uunituoreita levyjämme. Paketin avattuani huomasin, että olinkin vastaanottanut ison erän muovailuvahaa. Sitten selvisi, että paketin vastaanottajaksi oli merkitty naishenkilö Hong Kongissa. En tiedä, surettiko hänen lapsiaan vai minua enemmän, mutta kaikki uudet levymme olivat hukassa."
Viime viikolla I Am Happy -levyt lopulta saapuivat Suomeen ja bändi sai huokaista helpotuksesta. Levyä on äänitetty ympäri maailmaa, ja Tuomas Mettänen sanoo yhtyeen olevan todella onnellinen, kun pitkä projekti on viimein saatettu fyysiseen muotoon.
Kahden kitaristin, hanuristin ja laulajan muodostama Neverdice luokittelee musiikkinsa industrial metalliksi. Kyse on raskaasta rockista, jota värittävät konebiitit sekä Sibelius Akatemian kansanmusiikkiosastolta valmistunut hanuristi.
Uutta levyä kuunnellessa voi helposti kuvitella olevansa Saharan autiomaassa, missä joukko beduiineja jammailee metallibändin kanssa.
"Tarkoituksena on ollut tehdä musiikkia, joka lainaa elementtejä rohkeasti täysin eri musiikkityyleistä, mutta pysyy silti tiukasti raskaan musiikin parissa. Olemme olleet tarkkoja siitä, että hanuri pysyy hanurina. Sitä ei ole tarkoitus peittää efekteillä sähkökitaran kuuloiseksi ja täysin tunnistamattomaksi akustiseksi soittimeksi", Tuomas Mettänen sanoo.
Bändi tekee vasta nyt, I Am Happy -levyn ilmestymisen kunniaksi, ensimmäisen kiertueensa kotimaassa. Suomen rajojen ulkopuolella Neverdice on keikkaillut paljonkin.
"Olemme kiertäneet useasti Baltian maita Espanjan ja Tšekin lisäksi. Tällaiselle musiikille tuntuu olevan tilausta erityisesti entisen Neuvostoliiton alueella", sanoo Mettänen ja uskoo, että tiukka poljento ja energinen live-esiintyminen ovat avanneet yhtyeelle ovia ulkomaiden klubeille.
"Tulemme jatkossakin kiertämään Suomen lisäksi aktiivisesti myös Baltiaa. Venäjän kiertueesta on ollut alustavia suunnitelmia. Pietarin ja Moskovan miljoonakaupungit ovat musiikin saralla erittäin aktiivisia, ja ne ovat yllättävän lähellä Helsinkiä."
Tulevaisuuden tavoitteet bändillä ovat korkealla. Neverdice haluaa kokea kaiken mahdollisen, mitä musiikkibisneksellä on sille annettavana.
"Toistaiseksi olemme torjuneet kaksi levytyssopimusta Saksasta ja päätyneet julkaisemaan musiikkimme itse. Internet ja digitaalinen jakelu ovat avanneet uusia mahdollisuuksia, mutta samalla levy-yhtiöt eivät ole enää valmiita satsaamaan artisteihinsa", Mettänen toteaa.
Se, että puolet yhtyeen jäsenistä omaa raahelaiset taustat, ei Mettäsen mielestä välttämättä kuulu Neverdicen musiikissa.
"Minun ja Toni Keräsen ensimmäiset bändikokeilut tapahtuivat kuitenkin Raahessa, ja koko paikassa on tietty myyttinen tunnelma meille kahdelle."
Neverdicen Teollisuusmetallia-
kiertueen päätöskeikka Rytmiravintola Kellarissa Raahessa
tänään.