Hanoi Rocks esiintyy perjantaina 12. tammikuuta Tornion Umpitunnelissa ja lauantaina 13. tammikuuta Rovaniemen Café Tivolissa.
Hanoi Rocksin laulajaMichael Monroe määrittelee bändin pitkän uran syyksi sen, ettei yhtye ei ole koskaan suostunut tekemään musiikillisia tai taiteellisia kompromisseja.
"Rockyhtye voi olla muutakin, kuin levy-yhtiön keksimä mainoskikka", musiikin lokerointiin kyllästynyt laulaja tunnustaa.
Yhtyeen tuorein levy, vuonna 2005 julkaistu Another Hostile Takeover esittelee musiikin eri alalajeilla leikittelevän riuskan rockyhtyeen. The Devil in You- balladissa natisee soul. Lovessa viisikko yhdistää jäntevästi rockabillyn ja niukan purkkapopin.
"Musiikkimme on rock´n´rollia eikä mitään muuta", Monroe murjaisee.
Hanoi Rocksin tarinassa kiteytyy kaikki se rockin hurmos ja rappioromantiikka, joista jokainen aloitteleva muusikko haaveilee.
Yhtye nousi kulttimaineeseen ja tallensi Alice Cooperin ja New York Dollsin kimmeltävän seitsenkymmenlukulaisen rock-karisman tuleville sukupolville. Glamrockia ja punkia ammentava musiikki antoi potkua myös Guns´n Rosesille.
"Bändin hemmot uskalsivat sentään tunnustaa, että he ihailivat meitä ja julkaisivat levyjämme omalla levymerkillään", Monroe muistelee.
Tukholmassa, Helsingissä ja Lontoossa kasvaneesta poikalaumasta kasvoi seksiä tihkuva keikkakone, jonka klassisen kokoonpanon liitokset alkoivat natista vasta siinä vaiheessa, kun yhtyeen rumpali Razzle kuoli auto-onnettomuudessa joulukuussa 1984. Autoa ajoi Mötley Crüe -yhtyeen laulaja Vince Neil.
"Jos Hanoi Rocks olisi tuolloin ehtinyt kiertää Yhdysvalloissa edes muutamia kuukausia, uskon, että yhtyeestä olisi tullut tosi iso. Razzlen kuoleman ja basisti Sam Yaffan eroamisen jälkeen tajusin, ettei bändin kannattanut tuolloin enää jatkaa."
Hanoi Rocksin viikonlopun keikat Rovaniemellä ja Torniossa eivät ole Monroen ensimmäisiä visiittejä Lapissa. Hän vieraili Ivalossa ensi kertaa jo 1980, jolloin hän töryytteli alttosaksofonia Maukka Perusjätkän bändissä.
Vuonna 1985 Hanoi raivostutti suomalaiset Ylen TV1:n A-Studion lähetyksessä, jossa Monroen vieressä leuhkana nuokkunut kitaristi Andy McCoy veti taskustaan 30 000 markan setelinipun.
"Andy on aina ollut maanläheinen tyyppi, jolla on taito ärsyttää ihmisiä. Suomessahan muusikko ei saa levennellä rahalla. Hänen tulisi olla köyhä surkimus, joka ei missään nimessä saa menestyä."
Monroe kunnioittaa Olavi Virtaa ja kertoo opettavaisen tarinan 1970-luvulla platinalevyn ansainneesta Erkki Junkkarisesta.
"Muistan hyvin, kun Junkkarinen antoi Ruusuja hopeamaljassa -levynsä julkaisun jälkeen yhdelle aikakauslehdelle haastattelun, jossa hän onnellisena esitteli vasta rakennettua uutta taloaan. Kansa piti sitä leuhkimisena ja lakkasi ostamasta hänen levyjään."
Kun yhtyeen klassisin kokoonpano haudattiin vuonna 1985, aloittivat yhtyeen jäsenet uraa muualla. McCoy perusti Cherry Bombzin ja Monroe tapaili ensiaskelia soolouralla, josta tuli hänelle rocktähteyden korkeakoulu.
"Levy-yhtiö CBS tarjoutui jo vuonna 1982 kiinnittämään Hanoi Rocksin sillä edellytyksellä, että muutamme tyyliämme enemmän hevimetallin tai uusromanttisen popin suuntaan. Nauroimme räkäiset naurut, palasimme Suomeen, ja lupasimme itsellemme, että jatkamme levyjen tekemistä sitten, kun saamme tehdä ne omilla ehdoillamme."
Kun Monroe julkaisi 1989 soololevynsä Not Fakin´ It, suuri levy-yhtiö halusi raaputtaa särmän suomalaisesta laulajasta ja tehdä tästä pehmeämpään amerikkalaiseen musiikkimakuun istuvan Bon Jovi -tyyppisen sooloartistin. Monroeta ajatus ei lämmittänyt, ja iso kansainvälinen sopimus purettiin.
"Ehkä olin tyhmä, kun sanelin ehtoja levy-yhtiölle megatähteyden kynnyksellä. Mutta nyt saan ainakin nukkua yöni rauhassa, eikä minun tarvitse kirota itseäni sen takia, että olen joutunut tekemään musiikkia, josta en pidä."