Kun rovaniemeläissyntyinen Hanna Ruuskanen kolmisen vuotta sitten pakkasi kitaransa ja muutti Tampereelle, oli haaveissa aloittaa "musahomma" toden teolla.
"Tampere on musiikin suhteen sellainen kehto, missä on helppo verkostoitua ja aina löytyy musiikillista kuhinaa, oli kyse sitten treenitiloista tai esiintymispaikoista. Aloittelevalle muusikolle se on hyvä paikka saada homma käyntiin. Tampereella oma musiikin tekemiseni saikin ikään kuin siivet alleen."
Kouluiässä viulunsoiton Eero-enonsa viululla aloittanut ja siitä sujuvasti isonsiskon kitaraan siirtynyt Ruuskanen on soittanut ja tehnyt musiikkia lapsesta lähtien.
"Se sisäinen palo on ollut olemassa, mutta sen julki tuominen on tietysti aina ihan eri asia kuin makuuhuoneen oven takana itsekseen soittaminen. Pitkään tein musiikkia myös englanniksi, ja kun siirryin suomen kieleen, huomasin kuinka henkilökohtaista koko homma onkaan. Omaan musiikkiinsa huomaa suhtautuvansa todella kriittisesti."
Tampereella hyvin viihtyvä Ruuskanen on saanut musiikista elantonsa nyt muutaman vuoden ajan, ja hänen ensimmäinen ep-levynsä Tyttö on metsää on juuri ilmestynyt.
"Musiikkini on suomenkielistä folkia, mikä on vielä suhteellisen harvinaista meillä. Vastaanotto on niin keikoilla kuin levynkin suhteen ollut erittäin avoin ja positiivinen, joten tällaiselle on selvästi ollut tilausta", Ruuskanen iloitsee.
Ruuskanen tekee vajat sata keikkaa vuodessa joko trubaduurina, duona savonlinnalaisen, levyntekoprosessiinkin osallistuneen Junnu Ikosen kanssa tai laajemmalla bändikokoonpanolla.
"Melkein joka viikonloppu tulee reissattua. Kokoonpanovaihtelut tuovat virkistävää vaihtelua myös työhön."
Viiden kappaleen mittainen ep-levy oli pitkän kypsymisen tulos.
"Tein kaiken alusta alkaen itse, joten aikaahan se tietysti vei. Projekti oli kaikkinensa hirveän mielenkiintoinen. Ep oli tietoinen valinta sikäli, etten halunnut lähteä haukkaamaan heti liian isoa palaa. Seuraavaksi tehdään sitten pitkäsoitto, se on jo suunnitteilla ja osa kappaleistakin valmiina."
Ruuskanen haluaa kertoa musiikillaan tarinoita.
"Olen sitä mieltä, että musiikissa vain kymmenisen prosenttia on ääntä, loppu on jotain muuta: tunnetilojen, tunnelmien ja kokemusten välittämistä artistilta yleisölle. Pitää vain uskaltaa antaa musiikin tulla ja heittäytyä hetkeen, ei saa tuijottaa liikaa itseään tai muuten koko homma menee lukkoon. Pelko ja jännitys pitää unohtaa", Ruuskanen analysoi.
Rovaniemi ja pohjoiset juuret ovat edelleen artistille tärkeitä.
"Kyllä Rovaniemi on edelleenkin minulle se henkinen koti. Pohjoisessa käyn myös keikoilla hirveän mielelläni. Olen sitä mieltä, että pohjoinen jää ihmiseen, se pysyy mukana ainakin murteena, josta ei pääse irti koskaan", Ruuskanen nauraa hyväntuulisesti.